Kirjoittaja
Kaikkia kaunista, turuilta ja toreilta löyettyä, sekä ite tehtyä.
Kirjaa ja kuvailee Lissu ja Viivi, parantumattomasti kirppuiluun ja kauneudenkaipioon höpsähtänneet systerykset.
|
11.01.2012 - 18:41
Viivin mainitsemat tekniset robleemat ovat olleet osasyy hiljaisuuteen myös täällä päässä Suomea.
Herkullisia jaettavia ilon aiheita on löytynyt aina silloin tällöin, toisinaan kuvatkin on jo saanut otettua, muttei vuodatus ole kelpuuttanut niitä ladattavaksi Rajaaminenkin on palvelimelle liikaa, eikä kuvat mene läpi. Esiteltevää kyllä olisi, huolimatta siitä että konkreettiset omat tekemiset harrastelumielessä ovat aikatavalla minimissä, poikkeuksellisen raskaan elämäntilanteen takia.
Aion kuitenkin omistella tuon Silimänkarkki -nimen, sen erinomaisuuden vuoksi ;D -Ja muutan joskus elämässä bloggeriin. Ellei täällä ala rauhoittumaan nuo maailman merkkien edustajat, jotka niin innolla kehuvat tuotoksia, ja tahtovat levitellä pöpöjä siinä sivussa ;/
Seesteisempää, ja tasaisempaa tätä vuotta toivoen ja odotellen;
-Lissu
10.01.2012 - 18:02

Oon palttunu vuodatuksen ainaiseen takkuamiseen ja älyttömään roskapostimäärään. Kuvia tekemisistä ja aarteista ehtii kertyä vaikka kuinka paljon ennen kuin ne saa ladattua(ei ole aina kiinni nettiyhteydestäkään), ja ajattelin jo lopettaa koko homman.
Tämä on kuitenkin niin mukava väylä jakaa tekemisiään kaukana asuvien ystävien ja tuttavien sekä blogimaailman ratiritirallojen kanssa, että hyppään nyt siis kylmästi bloggerin kelkkaan.
Minut löytää tästedes osoitteesta viivinverstas.blogspot.com. Odotan mielenkiinnolla, miten ehdin puuhata lasten kasvaessa ja tämän (toivottavasti) alkavan rakennusprojektin keskellä - jääkö kaikki "oma kiva"? Yleensä kaksi vanhinta ovat sujuvasti mukana puuhastelussa, mutta tuntuvat myös kaikki olevan reippaita ulkoilmaihmisiä ja omat harrastukset on sisätiloihin painottuvia eli... aika näyttänee! :))
- Viivi
17.12.2011 - 22:54




Äh, mun oli tarkotus kuvata Sanna Annukan suunnittelema hieno muotti, mutta se unohtu. No, mallin näkee noista pisketeistäkin. Laitettiin reiät että saapi roikkumaan. Lumihiutalekoristeet sattu kaupassa silmään, tosi kiva keksintö. Neitokaisen piti tietenkin saaha tuommonen vaaleanpunaisen sävyinen koristepurkki, kun siinä kerran oli "syrämenkuviakin". Alimman kuvan suklaiset valmistuivat ylläriksi pikku ystävälle. Ei mitään kaunottaria, mutta... aika hyviä! ;)
- Viivi
16.12.2011 - 14:23

Mun joululahja; makkarin uus lamppu ;) Löyty kirppikseltä, ja sattumalta sen edellinen omistajakin oli paikalla. Hauska, että tavaroilla on joku historia. Meillä on yrkällä kahviossa näitä samanlaisia, tämä on suomalaisvalmisteinen mutta arvaa muistanko sen nyt. Täytyy tutkia kirjoista tai netistä. Joka tapauksessa oon jo jonkun aikaa aatellu että tämmönen pallo meille on hyvä, riittävän eleetön ja sopii tulevaan kotiin. Anttilassa oli tämän tyylisiä joskus viime talvena, mutta jotenkin ne oli niin halvan näkösiä.
- Viivi
14.12.2011 - 11:02


Heinähattu ja Vilttitossu haluaa kahvia, kakkuja ja kaljaa. Nämäkin haluais! Harmi, että tuo pikkuveli ei oikein kunnioita muita kahvilassakävijöitä vaan maistaa purkin kaikkia pipareita... :b
- Viivi
(en tajua miten nuo oikeasti voi juoda koko kupillisen kahvia? Itse opettelin asian 15-vuotiaana, ja kyllä oli pahaa!)
11.12.2011 - 18:05


Jotain tällaista kohta tipahtelee teijän postilaatikoihin :) Meni niin viime tippaan tänä(kin?) vuonna tämä painatus, että ens marraskuussa olevassa näyttelyssä tulevat vasta myydyiksi, oletan. En jaksa tarjota nyt mihinkään (esim. tuossa kylällä on mun maalauksia yhessä liikkeessä myynnissä), kun se viiminen postituspäiväkin on jo kohta ohi. Eli koitetaan ensi vuonna olla ajoissa ;))
Luonnossa noissa ei ole mitään harmaita reunoja, lisäsin ne selkeyden vuoksi.
- Viivi
11.12.2011 - 10:02

Ilmeisesti äitiyspakkauksen "makuupussi" hyvää vuosikertaa? Löytyi ihan kotikylän kirppikseltä. Tai tuo saattaa kuulostaa niin kuin en löytäisi täältä koskaan mitään, sehän ei tietenkään pidä paikkaansa. No, joka tapauksessa kuukauden tai parin perästä nuoremmukset pääsevät tähän ihmettelemään muun perheen kiljusenherrasväkimäistä menoa...
07.12.2011 - 16:09


Muutakin karkkia kuin silimille; tehtiin ipanoien kans joulumyyjäisiin tuommosia suklaajuttuja. Tummaa suklaata ja Taffelin pähkinäsekoitus. Ja totta kai nättiin lasipurkkiin. Näitä taitaa tulla omaankin jouluun, nam nam. Muistan, kun pikkulikkana noita foliovuokia kaupassa aina ihailin ;))
- Viivi
05.12.2011 - 21:21



Niin kuin mainostinkin, löysin Kontista vinon pinon iiiihania kankaita! Ja koska nuorimmaisilla on pussilakanoita kovin niukasti, ompelin yhen ihanan muumikangaspalan pussilakanaksi. Toiselle puolelle laitoin samaisesta paikasta jo aiemmin löytyneen valkoisen puuvillan. Piti vain kiireessä tehä (=ei ollutkaan kahta pussilakanaa puhtaana), niin en ajattelemattomuuttani kohdistanut kuviota kauniisti. Tuo teatteri tai mikä-nyt-onkaan, olisi ollut kiva keskellä. Mutta pääasia että kiva kangas on sellaisessa käytössä, että sitä saa ihailla tavallisena arkena.
- Viivi
03.12.2011 - 15:35



Nämä ihanat pikku tyynyliinat löytyivät vauvoille viimeisimmällä kirppiskierroksella. Alimman kuvan tyynyliinat on myös tuommosia ihan minimaalisia, olivat meillä jo vanhastaan. Oon monta kertaa meinannu ommella niistä jotain, mutta pitää malttaa ja antaa olla ihan alkuperäisessä käyttötarkoituksessa.
Jos joku tietää tuon oranssin norsukankaan valmistajan, olen kiinnostunut! Tuo on kulkenut mukana jo kauan :)
- Viivi
|
Kiitos kun kävit, jätäthän jäljen :)
" Kirpputoreilla kiertely on lempipuuhiamme. Kun tekee löydön, tuntuu melkein kuin olisi osunut aarrekätkölle. Löytö voi olla hyvä sellaisenaan tai sen voi korjata, pestä, maalata, purkaa osiin tai jalostaa - ihan miten vain.
Kaikkein hauskinta on oikeastaan silloin, kun onnistuu käyttämään luovasti hyväksi sellaista, mitä on kotona ennestään. Luonto säästyy, koska mitään ei heitetä pois, ja samalla säästyy myös rahaa, kun ei tarvitse ostaa uutta. Mikä sen parempaa? "
-
|