Kirjoittaja
Kaikkia kaunista, turuilta ja toreilta löyettyä, sekä ite tehtyä.
Kirjaa ja kuvailee Lissu ja Viivi, parantumattomasti kirppuiluun ja kauneudenkaipioon höpsähtänneet systerykset.
|
11.01.2012 - 18:41
Viivin mainitsemat tekniset robleemat ovat olleet osasyy hiljaisuuteen myös täällä päässä Suomea.
Herkullisia jaettavia ilon aiheita on löytynyt aina silloin tällöin, toisinaan kuvatkin on jo saanut otettua, muttei vuodatus ole kelpuuttanut niitä ladattavaksi Rajaaminenkin on palvelimelle liikaa, eikä kuvat mene läpi. Esiteltevää kyllä olisi, huolimatta siitä että konkreettiset omat tekemiset harrastelumielessä ovat aikatavalla minimissä, poikkeuksellisen raskaan elämäntilanteen takia.
Aion kuitenkin omistella tuon Silimänkarkki -nimen, sen erinomaisuuden vuoksi ;D -Ja muutan joskus elämässä bloggeriin. Ellei täällä ala rauhoittumaan nuo maailman merkkien edustajat, jotka niin innolla kehuvat tuotoksia, ja tahtovat levitellä pöpöjä siinä sivussa ;/
Seesteisempää, ja tasaisempaa tätä vuotta toivoen ja odotellen;
-Lissu
13.07.2011 - 23:03
Saatiin aikaa sitten mukava pläjäys oikee mieluisia, vanhoja kankaita. Harmi ettei ole voinu keskittyä ompeleen, vaan muuttamaan ja muuttamaan :/ --Pikkusen kuitenki sain aikaan.. Tirpalle mukavan mekon :)

Holkkihihat, ja juuri alle polven. Helmassa ja kauluksessa pitsikuminauha kokoamassa väljyyttä. Mekkonen on palvellut ennen verhona, ja kangas on kivasti laskeutuvaa. Helteeltä suojaamassa on bolero, joka piilottaa lyhyet hihat.

yks,

kaks,

ja menoksi!
Pikkunainen oikeen liiteli herkullisessa koltussaan, joka huomattiin. Mukava kai se on paistatella :)

Tässä on mun uus neuletakki selkäpuolelta.. Alla musta paita. Celbesin kuvastosa ihanstuin tuohon pitsi-upotukseen, ja lankesin tilaamaan. Eestä avoin, lantiolle ulottuva puuvillaneule. Pitsijuttu tulee olkapäiltä vähän eteen. Mutta aina nuo halpikset, hmh. Olipaha pitsi osin irti :/

Aikovat hyvitellä myöhemmin.. Pitänee siis kaivella neula ja lankaa esille. En palauttaakkaa raaski, ku tykkään niin mokomasta :D
-Lissu
26.06.2011 - 20:39

Naiselle uusi "pötsä", niinku hän kauniisti kesähattujaan kutsuu. Viime kesäksi löysin tällaisen , oikeen mieluisen version. Joka yllättäen oli pieni talven jälkeen.
Mutta tuo uusi pötsä, se se vasta tapaus onkin.
Ostin nimittäin kahella äyrillä heräteshoppailuna lankapussin kirpulta, ja pitihän se ala-astevuosien, eli liki kahenkymmenen vuojen jälkeen kokeilla miten virkkuukoukku toimii. Ja ihmeen hyvin se toimi. Enkä joutunu ees valvomaan kipeän käden kans.
Huikeaa!
Siinä se nyt komeilee, ja päättelemättä sujahti käyttöön, niin hurjasti nainen piti pötsästään, johon piti tulla punaista! -Elämäni ensimmäinen käyttöön asti päätynyt virkkuu ;b -No on joku metri tullu virkittyä pitsiä pyyhkeiden päihin koulun penkillä :)
-Lissu
21.06.2011 - 22:27

Joskus näköjää saa jotain aikaan. Mahoton innostus ois tehä, mutta pakko jarrutella, jos tahtoo nukkua.. Käpälä ei kestä, niin sei kestä.
Kuvassa on Ystävän Pikkutirpalle hamonen, joka oli ennen verho.. Koekaniinina oma Tirpukka.

Kelpaa pyörähellä!
Meiänki Tipu laitto hamosen tilluukseen :)
-Lissu
21.06.2011 - 22:21

Poikanen, uus paita ja synttärilahja-jarkut Viiviltä.

Oikee mieluiset pökät, kiitos :)
-Lissu
14.05.2011 - 23:00

Merville vaan kiitokset loistavasta löydöstä :)
-Käytii yhessä kirpulla, ja erityisesti Tyty "bongaili" lakkaamatta kaikkea.

Gorilla..

Ronsu, kameli, leijona...

Kirahvi..

Pääntiellä samasta kantista ku helmassa, tehty nauha, jossa suloset kuluneet puuhelmet.

Hihansuussa kuminauha.
---

Jonku mokoman ikea-heräteostos, ja minä aina kahella latilla näitä jemmaan kirpulta ;b -Nyt ajattelin mahollista tulevaa Typyn huonetta .. Kuvio on noin metrin korkia, ja aniliinin punanen.

----

Tämmöne Wanha pöytäliina, pyöriä.. Liiikaa ehkä tuota vaalianruskiaa. Mutta kankaana jos käyttää, voi kikkailla parhaat palat käyttöön. Pyöriät liinat on kankaina mielenkiintoisia. Ku kuvioilla voi leikkia niin mukavasti :)

-----

Tyynyliinoja kaksin kappalein. Aivan huippu kuosi, ja väritys. Saattavat muuttua muuksi matkan varrella. Alareunassa upia niittivyö, ja tuommonen sirkkareikävyöhän tuo oikiasti on.. Magian värinen sekin..

Hopean ja kromin sävyjä vyössä, :D

Solki.
----------

Ihana hörsylä-systeemi :D -SOpi ku valettu, ja toimi tuo koristekkki hyvin. Sattu olemaan just sopivan malliset olkaimettomat rinstaimit, jotta jäävät piiloon :)

Tässä värisävy oikeampi. Kuvattu luonnonvalossa, että saa tarkan kuvan koristuksesta, ku on tarpeeksi valoa..
-----

Ihmeen siisti perusvalkonen toppi, puoli-iliman :D

Peruksen päälle pitsinen harsomainen hörselö nauhoineen. (Nauhat saattaa kyllää saaha kyytiä.) Muuten vaikutti mukavalta setiltä.

Kaulusta ja olkaimet. Edessa nauhat kiinni, ja nauhojen alle jää halkio.

Sivusta eestä.
-----

Nämä Martensit kaipaavat putsausta ja lankkia..
Sopii toivoa että ovat Typylle sopivat ens kevväänä, ettei tarvii taas ettiä kenkiä joka paikasta..

Siinäpä tämän päivän ilmotukset, en kaikkia löytöjä jaksa päivittää, ku oli ensimmäinen ihan maksimaalinen kirppisreissu, mutta saldoki sen mukanen. Muutamien vallan mahtavien herkkupalojen hehkutus jätetää johonki tulevaan päivään :D
Lopuksi tuon naapuron kirpun yks juttu:

Vilan tekokuitunen niskalenkkitoppi löyty tämän kylän pelastusarmeijan kirpulta.. Mielenkiintonen, kaunis tappaus :)
-Lissu
13.05.2011 - 23:57
€
Nytkis ry:n kynttilätapahtumien innoittama koru
Valoa, ei väkivaltaa.
Naisiin kohdistuvaa lähisuhdeväkivaltaa vastaan tehtävän työn hyväksi. Koru on Aarikan tekemä, ja "liekki" on hopeaa. Kätevä ja kaunis säädettävä vahanauha, kolme helmeä, joiden läpi kulkee molemmat nauhat, ja nauhojen päissä olevista helmistä kiskomalla voi säätää.
*Useissa naistenlehdissä mainostettiin, ja sieltä itekki bongasin, ja tekstarilla tilaukseen.
Lisää tietoa Nytkis
-Lissu
06.05.2011 - 17:45

Tirppa ja Poikanen
(jPikkujätkä niin asenteella ;b, ei ois ´muka´ kiinnostanu kuvaus, oikiasti mielissää..)

Tytyn joustosamettinen liivimekko, tai hihaton mekko, miten tykkää, tarttu mukaan lähikirpulta :)
Järeä vetoketju on mun mieleen, ja päälle tikatut taskutki ihan hupaset.

Äppi esittelee Poikasen autopaitaa. Näyttää oikiastaan passaavan kätevästi joka naskille :)
-Käytetyn oloinen, mutta loistavasti kuosissaan, ja ahh niin mukavat värit :D
-Lissu
26.04.2011 - 22:28
Kävin seurakunnan kirpulla yks kerta. Harvakselleen auki, joten kovin monesti ei siellä tule käytyä..
Lahjotuskamaa kun kaikki ovat, niin ei aina niin kovin viimesen päälle, joten ovipielessä oli; Ota tästä kori. -Sieltä huomasin velourisen vauvan mekon (74cm), jossa valekietaisu. Neppien alla oli onneton tukikangas, joten joustava kangas oli revennyt. -Tottakai välähti idea miten siitä saadaan Tirpalle tunika..

Tässä mekko on alkuperäisessä asussaan, hopianhohtoset kanttaukset hihoissa ja pääntiellä. Revennyt kaulus.

Siinä lopputulos. Pikkunen konttorirotta puurtaa uuessa koltussaan. Josta leikkasin revenneen kauluksen irti, samoin hihan kanttaukset. Ja korvasin pääntien huolittelun velourikaitaleella. Alle hämäykseksi palanen ruskeaa vielä. Ja olalla olevien rypytysten ansiosta hihojen "jatkopalatkin" istuu kuin alkuperäset. Koltussa on vielä niskassa ja helmassa pieni applikoitu kuva, joissa on vihreää ja vaalianpunasta valkosella pohjalla. Lopputulos on söpötti. Ja hartilinjakin on ihmeen sopiva vaikka 74:sta sorvattiinki 104cm :)

Kauppa käy. Nalle vaihtaa omistajaa, ja näppis laulaa kassakoneena. (Ja lelukassakone pölyttyy hyllyssä :D)

Neiti Näpsä
-Lissu
(Sangen tyytyväisenä muutamaan korjattuun riepuun,
sukkahousuille uusia elämiä sentin lyhyempinä, ynnä muuta pientä ;b)
26.04.2011 - 17:35

Sukkarit kuluu hurjan äkkiä, melkein yhtä nopeaa käyvät pieneksiki. Niinpä piti päivittää pikku-hamostelijan sukkisvarantoa.. Koska ja kun, kerranki osui silmiini jotain mahtavaa! -Nimittäin nuo vihreävalkoraitaiset :) -Punaset oli ihan perusjees, ja Koirakalsarit mukava kompromissi Tytyn ja Äitin mieltymyksistä :) -Loppuperin varsin hauskat.. Vihreitä piti jemmata toisetki. Niinku aina, jos oikee komiaa osuu eteen :D
15.04.2011 - 17:30

Musta päiväpeite, vihreät tyynyt ja verhot vaihtu vanhaan tuttuun oranssiin.. Ja hupsista sentää nuita tyynyjä ;D -Seliseli ne on lehtilahjuksia ;b, enhän mää muuten. Mutta myönnettäköön että ovat mukavan raikas väripilkku silti. Finlaysonin Taimi -tyynynpäälliset on siis kymysyksessä. Päiväpeitto löyty kirpulta neljällä egellä. Mulla on ollu viimeset kaheksan vuotta samanlainen, alunperin valkonen. Jonka oon ensin värjänny ruskeaksi, sitten mustaksi.

Vanhat tutut yöpöyät, ja sängynpääty. Verhon virkaa toimittaa punainen päiväpeite. Se oli vissiin ensimmäinen käteen sattunu riepu, josta ei näy kokonaa läpi, sälekaihtimia ku ei tässä kämpässä ole.
-Lissu
15.04.2011 - 17:04

Nyt on tullu tilanpuutteen takia hävitettyä tavaraa rankalla käpälällä. Ja varottua haalimasta lisää. Mutta näihin mukeihin tuli sorruttua. Niitä kun oli vielä sopivasti kolme, joka mukerolle oma.
-Arvelin että nuo ois hyvät reissumukit asuntovaunuun, ja mökille. Eivät nimittäi kovi helpolla mene rikki, mitälie materiaali tarkasti, metallia, ilmeisesti emaloitua kumminki. Kustansivat 50 senttiä kappale. Yllättävää, nuissa olis voinu äkkiä käyttää hinnankorotus-sanaa ;b
29.03.2011 - 20:25
Sama pöytä edelleen, mistä löytyi ne kolme mekkoa ... :)

Näistä hihattomista paioista kuoriutuu aikanaan jotaki :) Miehen s/m kokosia, vähän lyhyitä ja leveitä semmosia.

Pojille roteepaiat, Mammalle rattorikuosia, ja Typylle keltanen tunika, velouria. -Tuosta rattoripaiasta oon aika mielissään, oon himotellu tuota, mutten oo kuitenkaa viittiny ostaa. Kerran se kirpulla tulee vastaan, niin yllättäen tarttuu sitte mukkaa :)

Poikaselle ikuvanha akryylinen slipoveri, ja ihmettelen, miten vanhat akryyliset on niin hyvässä kunnossa?

Itelle jakku tai takki. Saattaa tulla hiukan muokattua.

Komiaa kuosia.

Ruskia roteinen oli vielä samasta paikasta, loput samalta kirpulta. Oikiasa kulmasa vilahus Typyn hellemekosta:

Aika hömppä, ja varmaa puhas tosi pitkää :D

Ruskiassa trikoopaiasa pitsia, ja kuminauhat helmassa ja hihansuissa.

Musta paita puuvillaa, 3/4 hihat niinku ruskeasaki, ja tuommoset tikatut "kaulukset" ja hihansuut.
-Semmosia, jospa vielä sais ompelu-systeemit jotensakki käyttöön, ja ois vielä kelejä ommella.
-Lissu
27.03.2011 - 16:25
Täsä on sitte yhen ja saman pöyän kirppupöyän putsaamista harjotettu. Ja edelline omistaja jos sattuu eksymää tänne, ni tunnistaa varmasti. Ilmeisesti ite tehtyä, ja oikiasti vanhaa suomalaista.

Puna-valkoinen oli isoa kokoa, ja haaveksin itelle ja Tirpalle mekkoa, tai ainaki itelle mekko ja typylle vaikka hamonen.

Punasen koltun niskalaput, ja kuvio läheltä.

--

Jo ekassa kuvassa näkynyt mukava laskos edessä. Sen arvelin maholliseen mekkoon säilyttää.

Musta-valkonen oli pienempää kokoa, Hieman kaventaen, ja lyhentämällä käyttöön sellaisenaan. Ellei jotaki välähyksiä iske matkan varrella. -Vihreän pellavamekon sävy kyllä vääristyy vähä, vaikka on luonnonvalosa kuvattu. -Mekko on varmaan ite tehty, hyvin pienet rintamuotolaskokset, ts. paljo kelpoa kangasta ;)
Siinäpä kolme mekkoa, joista tullee ainaki kaks mekkoa, varmaan kolme. Ja jotaki lisäksi. -Lisää löytöjä esittelen taas ku ennättää :)
-Lissu
25.03.2011 - 23:26
Toisinaan on oikeen oivallista olla pikkusen hamsteri.. Varsinki jos sattuu sopimaa kyläilyreissun ilman mittää varrautumista. Ja Miekkosen työpäivä venyy, käsillä ei oo ompelukelejä, kaupat ehtii mennä kiinni. -Ja silti olis kiva muistaa Pikkusta jollaki silimänkarkilla. Ja käytännöllisellä, eli vaatteita. Ne tahtoo kulua pesuissa nii, ettei Vauvalla kai voi olla liikaa kauniita vaatteita?

Ihanat tumput olin jemistäny itse odottamaan oikeaa tilaisuutta. Villaa.

Pikkunorsu kans omasta jemmalaatikosta, ainahan pittää oma unilelu olla, mieluiten usiampi. -Laatikko löytyi Mamman kätköistä, just valokuville sopiva, tai muille pikkumuistoille niin halutessaan, mutta palveli pakettina näille:

Tuttan Kroko -bodi, ja erimerkilliset vihreät housut löyty myös Mamman lahjalootasta. Sukuvika näköjään. Kroko-kuosiin rimmaavat punaset sukat taas omasta takkaa (olipa kauhia tahtojen taistelu laittaa pinkit :P). Hyvin siis täydensi toisiaan nämä jemmat, ku lauantaina kuuen jälkee kysyin että vieläkö olis "lahjatavarakauppa" auki? :)

Vihreät pöksyt.
-Lissu
25.03.2011 - 22:39
Viivin innoittamana menin tilaamaan itellekki pöytäliinaa Ellokselta. (Joka noin muuten sivuhuomautuksena meinas eilisillä kekkereillä viiä pääroolin :D) -No, tottahan sieltä löyty muutaki herkullista. Vaikkei se meininki oikee iskekkää, ni välillä tulee sorruttua. Ja pohdiskeltua sitte shoppailujen eettissyyttä. Ahh, niin vaikia kysymys. No, itse asiaan, eli uuteen kolttuun:

Ja edelleenkää ei saa rajattuja kuvia tänne. Oooon se kumma! -No esitelläänpä sitte siinä sivusa hiukan paneeliseiniä pappalasta, ja hiuskampaan sopivia muovikerpeeroita :D -Tuommonen röyhelöhörhelö tunika/mekko. Paksut sukkikset ja legginsit päälleekkäin, oon pitäny mekkonaki, vaikkei mittaa ihan hurjasti olekkaa.

Kaulus on huippu! -Näyttää vaan aika teltalta. Harmi. -Mutta tuntuu mukavalta.. Ihmettelen miten hoikat ihmiset löytää vaatteita, jos minäki meinaan hukkua pienimpään kokoon?? -Joutais lopettaa hyysäämisen, largeen smoolin laittamisen siis :( -Niin vain on käyny, mittataulukoiden "suomentamisen/päivittämisen" yhteydessä. (Taas sivuaskelille) Kolttu on napannut nykyisen luottovaatteen tittelin kyllä helposti. Vaikka seassa on tekokuitua, ei tunnu niinku ois muovipussi päällä. -Yleensä oon luottanu kyllä luonnonmatskuihin. Ne kun eivät sähköistä lettiä.

Helmasa riittää volyymia vaikka tyllihameen kiskasis alle. Ja kaulus on niin näyttävä, ettei kannata laittaa korua, joka valui vaatteelle, ihan vaan pieni koru kaulaan.. Pieni, sentin halkasijaltaa olevia lenkkejä ketjussa :D -suhteellisuuentaju taitaa olla korujen kans mennyttä.

Samassa paketissa ilmaantui kauan hakusessa olleet hopeiset korkkarit :/ :D -Viivi piä sää pinkki ja vaalianpunanen, mää voin rohmuta hopiat ku harakka :P -Systeriltä on ollu kyllä kestolainassa yhenlaiset hopeiset, hyvin palvelleet nekin. Mutta mokomat aavistuksen pienet, ku päivän päälle kintut turpoaa. Ja himpun tummat, kun musta hohtaa hopean alta.

Oisko kantaa joku seittämän senttiä. Mukava on kipsutella. Oon pitäny nuita sisäänajossa kotosalla sisäkenkinä, ettei tarvii rakkoja hankkia kun pääsevät tositoimiin..Väri on ihan oikian hopian oloinen ja näköinen. Värjättyä (teko)nahkaa. Takaa pilkottaa aivan vereksen oloiset punaset. Ne on tarttunu mukaan uuleoporin vissiin tuoreimmalta kirpulta, hurjaan kahen egen hintaan :O

Matalat, kumipohjaiset.. Ei kantapala pääse heti loppumaan :) -Nämä onnettomat oli jalassa kun kompuroin lastenhuoneessa lelujen yli, astuin yllättävään vesilätäkköön (-voiko leikkipottujakkaa keittää ilman vettä?) -ja humpsis, reväytin pahasti selkäni :/

Heti unelmapehmeät jalassa, osittain nahkaa, reikiä päällä, ja remmi jossa kuminauha.

Päältäpäin vielä..

Lopuksi voi julistaa vielä vähän..väriä! -Joku möi kirpulla 20 tai 30 snt kpl.. Lieneekö helppojaki taitella. Tai sitte oli vaan muuan satunnainen joista halusi eroon. Muut oli erivärisiä, joten tämä muutti meille, ja tarpeeseen.
-Lissu
25.03.2011 - 10:11
Täsä häslingissä en ole ihan kerrassaa ehtiny laittaa kuvia lupaamistani pöksyistä.. -Olen pahoillani, mutta varmaan aika jummarrettava syy, tuo ikävä yllärimuutto.
Täsä kuitenki on housut, ja linkitilinkiti sitte asiasta kiinnostuneelle ;)

Sängyllä retkottamassa..

Läpälliset takataskut, ja oikialla reisitasku.

Eestäpäin. Viistot etutaskut. Pari nappia, vetska ja nauhat vyötäröllä.

Polven kohalla "muoto-ompeleet". Ja eessä ja takana keskellä koristeompeleet.

Lahkeensuussa nauhat, ja nauhoille tuossa ylempänä lenkki kiinnityspaikaksi. Rutussa ovat, ku oon käyttäny yleensä aina nauhat kiristettynä :)

Päällä.
Mahtavia itselaukasu-kuvia sori.. Eikä anna ees käsiteltyjä kuvia laittaa, että muokkais näkyvii oleellisimman, ja laittais vähä valoa lissää.


Ja pyrstön puolelta..
Siinäpä ne. Voit ottaa sähkärillä yhteyttä. -Nyt kiireellä silimälääkärii :)
-Lissu
20.03.2011 - 11:12
Saatiin aikamoinen pläjäys vaatetta. Suurin osa oli isoja, ja laitettii eteenpäin kiertämään. Jotta jokkainen saa penkoa mitä tarttee. Meille jäi tämmöstä perus-settiä.

Lasten kans valikoitiin mitä tarvitaan. -Kummasti nuo mukulat kasvaa koko ajan, ja isoimmalle tarvii aina sitte hankkia vermeet muualta, kuin siirtää sisarusten kaapeista toiseen ;) -Vasen reuna on Poikaselle, on talvisaappaat ens talaveksi. Kesäkengät tulevaksi kesäksi. Jättikoon jalkapallopaitoja kaks kappaletta, joista aikomus tehä poikasille paiat. Samaten MikkiHiiret iski poikaselle nyt kovasti, Mamman äänettömästä vastarinnasta huolimatta :D -Hyödynnettää vaikka kuvat. Villasukkia oli vaikka kuin, ja ihania.
Typy sai punasen pontson, tyylikkään puna-valkoruutusen paian, valkosen kivan paian, ja komiat villapökät. Jotka parasta aikaa lämmittää mäenlaskussa.

Poikasen aarteet, huppari, vihreä vaarinpaita, ruskeaita elukoita valkeassa paiassa. Raitapaita :)

Joku on aika mielissää uuesta pelastusliivistä! -Kesällä lähetää taas Vaarin Paatilla seikkaileen, ja kalalle.

Pikkuse on kasvunvarraa :D -Äppi ois halunnu testata aivan kaiken. -Ja suurimman osan ehti kokkeillakki. Tämä toppapuku vaan oli muutaman kaliiberin verran iso, iso Poikasellekki. Joten lähti naapuriin täksi talveksi. Ja jos on jotaki jälellä, tullee Poikaselle ens kylymäksi. -On varmaan, ku uuen karhia puku oli.
-Lissu
-Lissu
19.03.2011 - 11:15
Palkinto minun osalta oli lopulta tällainen;

Koru on onneksi päässyt matkaan jo aikoja sitten. Koruissa oli valinnanvaraa, ja toiveeksi nousi sitten tuo musta :) -Toivottavasti siellä on tyytyväinen uusi omistaja. -Laitan kuvan nyt, kerran on tullu otettua ennenku lähetin.
-Kiemura on ohutta vaneria, maalattu ja lakattu mustaksi. Riipus on kiinnitetty 925 sterling -hopeasta väännettyyn silmukkaan, ja sillä nahkanauhaan. Nahkanauhan päälle vielä kiemuraksi hopialanganpää :)
(oma malli)
-Lissu
19.03.2011 - 10:00
Kesää ja "ompelukelejä" ootellessa tarttu tämmönen ohut, mekkokangas mukaan.. -Tai hamonen. Saa nähä mitä siitä lopulta tulee :)

Toinen herkkupala, Typysen mekko. Sai Ystäväperheen Typyköiltä pieneksi jääneen :)

Käjessä on takki, joka on myöski tullu meille, ku edellinen käyttäjä on kasvaa venähtäny. Alunperin siinä oli vaalianpunaset kukkanapit, jotka irtosivat matkan varrella. Ja kun Puumekko kaipasi pitkähihaista seurakseen, laitettiin takkiin lennosa vihreät napit. Vaikkei takki nyt oikei mekkoon sopivaa ruskiaa ollukkaa :D

Takki päällä :) -Ja ite väsätty pantaan rimmaava koru. Kissan kuvalla varustettuna.
Siinä näkkyy tarkemmin vanhan villamekon hihoista tehyt säärystimet :) -Villamekosta tuli myös hame, joka on varmaa esitelty jo ekassa blogissa.
(Muuton takia kamalaa häslinkiä, ja silimänkarkit päivittämättä. Kaikki vaatetavara on pitäny pyykätä läpi, ja siinä riittää sarkaa. -Kunhan ehtii ottaaa kameran kättee ja kuvata, tullee melekee yli-annostus ja sokruhumala. -Eksyin kerta aivan mahtavalle myyntipöyälle Kirpulla ;) )
-Lissu
06.03.2011 - 11:02


Kiekkarin valikoimia on taas kevennetty... Joku aika sitte kylläkin.
Tunika on 34 kokonen paita, raglanhihat, ja varmaan 3/4 hihat. -Sinapinvärinen, tai keltanen houkutti. Kukonaskel kuvio arvelutti, mutta loppuperin varsin hauska kolttu :)
03.03.2011 - 11:43

Kurkistus ovelta mun koppiin. Joka on vielä sekasi ku seinäkello.

Sori. Ei kerrassaan nyt voi tarjoilla teille pystykuvia :P -Kuva on ovelta ompelukonepöytää vastapäätä. Valkonen on kans hylly, johon on kiinnitetty saranoilla liimalevy oveksi.. -Koetin kovasti turvata omaisuuttani piilottamalla ne ovien taakse..

Kuva sisältäpäin. Komia lukkosysteemi, ja perinteinen sokkaki! Ei kulie penskat täälä, ei.

Kankasia, pahvilaatikkua, unelmakansion kylykiä. Vaarin vanaha maastopaita, oottamasa uutta elämää.

Siinä on taas maalima heikunkeikun..

Muttamutta. Aikani haisteltuani, sain viimein terveystarkastajan kattomaan. Sitte yks aamu tuli heppu tutkimaan. Alako purkamaan. Pistin tenavat pihalle hoitajan kans. Eikä muksut ennää kotio päässeetkää. Nyt sielä ei voi ennää asua, ja kovasti on asumus hakusessa. Eilisestä aamukasista oon ettiny sijaiskämppää.
Vaikka vaurio on taloyhtiön vaiva, ja meiän omaisuus sielä homehtuu pilalle, nyt ku kaikki mätkyt on esillä, auki ja leviämässä. Katto pään päälle on silti oma ongelma. Himpun tuntuu että onko tämä nyt iha oikee. -Tilanne on jossain määrin verrattavissa siihen että kämppä ois palanu. Vielä ei tiiä mitä sieltä saa terveenä ulos. Eikä siellä voi eikä saa olla.

Fotot on eilisiä. Tällä hetkellä heppu sielä piikkaa lattiaa auki, hengitys-suojaimet naamalla, ja happipöntöt selässä..

Nuo on alakerrassa. Ne pitäs heivata äkkiä johonki. Muut on yläkerrassa, todennäkösesti turvassa.
-Mikä herkullisinta, pikkuvaivoja siis; Tiistaina kävi avustaja siivoamassa, ja laittoi tuon Mun kopin niin komiaksi niin komiaksi. Keskiviikkona tojetaan ettei koko kämpässä voi olla eikä elellä
-Kaksion 55 neliöä, kävin tarkistaan aamulla. Kelpaa. -Huomenna pittää käyä kattoon toinen, koska se olis maantasossa. Vaan kai siinä nupille käy samallai ku kämpälle. Homehtuu, ja kutistuu kolmanneksen. Jiah.
Lopuksi onnellinen turhake Typylle, joka saa hetkeksi suupieliä pyrkimään ylöspäin:

-Lissu
02.03.2011 - 20:25

Tämmönen olis?? Jos joku muu ei oo ostanu. -En ottanu vielä, kun usiampia tarttu mukkaa :)
Käynkö huomena hakkee??
-Lissu
02.03.2011 - 18:04
Kipasin eilen hankkimaan suolalamppuun uutta valonlähdettä, ja pitihän ne alerekit penkoa läpi, jossain mielenhäiriössä..

Siinä komeilee uus mekkonen. Edellisen, lyhythihasen semmosen jouvuin myymään, kun jossain täpärässä tilanteesa vejin sen päälle. Eli juuri silloin ku tarvii asun jossa on mukava olla, ja se on melkei juhlava, mutta ainaki asiallinen. Ja tietenki rento. Ja se eellinen läninki riekku päällä.

Huuups, kävelin vissii sementtisäkkiin ;) -Mutta aika komiaa tuo pinta. Eka aattelin että jos hihat lyhentäis, ja rypyttäis kuminauhalla.. Hihansuissa mansetit.

Hiha on ohutta, läpinäkyvää, mitälie sorsettia :) -Ehkä annan sen olla...

Siinäpä helemaa. Komia on. Ei oo nuin kiiltävä ku salamavaloissa. Ja kuus egeä tartti köyhtyä, että sai koltun omaksi. Minä konna taisin enemmän netota kirpulla vanhastani :DD
Kuvat otti Poikanen 4 vuotta!! -Pikkuse oli jäppinen mielissää, kun eka kerran Mamma pyytää, voisitko ottaa kuvia. -Kyllä järkkäri räpsy :) -Miten ne nui hyviä oliki. Sopiva perspektiivi.
Soppeli päivän alotus mustissa. Hetken päästä tuliki Jokuheppu tutkimaan homeenhajua, ja purki eteisaulan, ja jatko keittiöön.. Pahalta näyttää. Mutta sillai hyvältä että sain viimein homenokkani haistamalle hajulle selityksen, eikä kukaan joka ei haista hometta, menetä terveyttään tuon takia. Ilmeisesti levennyt naapureihin. Joku iso patterien runkoputki hajallaan. Tähän mennesä iltaa voi luikutella jo että koditonna kuljeskelen vain... -Onneksi vaatehuone, sängyt yms isoin omaisuus on yläkerrassa. Haju kämpässä on karsea, ja purkua alotettaessa pidettii läpivetoa takaovesta etuovelle. Mutta ku ovet oli ollu hetken kiinni, ja jouduin käyttää sielä vielä yhtä ukkoa, meinasin tukehtua. Ja mies käski munt ulos ennenku "sairastun" :) -Olkkarin ja keittiön tavarat on siellä homehtumassa. -Nyt ku paikat on auki, itiöt leviää, ja tarttuu. Kerran lemu on niin mieletön.
Lissu

01.03.2011 - 20:59
Kysy Pieta viime Torstaina.. Minä olin uppoutunut uuen lehen kimppuun sohvalle, mutta senverran loistava ajatus että kokkeillaan. -Pikkuse annettii mennä hurlumhei, ja överiksi. Pistää sitä ja tätä, ja vähä tuotaki. -Silti, kun lopulta katoin mekkoa, se on aika hauska! -Oikiaa Peppi-meininkiä.. Typy istu sitte pikkujakkarallaan mun kopperossa, ja valikoi antaumuksella mahollisia materiaaleja, ja lensi välillä leikkimään, välillä sovittamaan...

Tässä on kassi, jonka joku "kätevä" oli tehny kirpulle. Ostin sen uutena, ja kesti jopa yhen keikan ehjänä. Seuraavalla lähti sanka irti. Valkoset ompeleet haittas senverran, että laitettiin saksien...

Ja mekko! -Jossa on otettava hyppy-askelia pitsejä surematta. Siellä se kassikin nököttää nyt. Keskellä mekkoa puolet, toiset puolet oottelee jotain muuta, uutta elämää väli-aikasesti kankaana. Ja kamalat kahvat on nyt kamalat olkaimet 

Tämä on niin rammaattista, että! -Mulla on nyt Peppimekko! -Jossa on pistsiä!! Pitzit on aika ykkösenä Tirpalla nykysin. Kaikki Mamsellin rievut joissa on kipeneenkään vertaa pitziä, saa ihailevia hivelyjä, ja huokailuja.. Saanko minäki??

Olkaimet ei ihan oikiasti oo aivan kamalat, mutta edellisen tekijän jäljiltä, ja valkoisella ommeltu. Mutta sopii tähän settiin ok. Vaikkei jälki kauneinta olekkaa. Mutta ei sole mullakaa näillä "keleillä"... Tän mekkosen "ansiosta" on pistetty jo lukemattomattoman monta kipupiikkiä. Sätkitty sähkössä tuntikausia jne. Raskasta hupia, mutta kyllä sitä välillä on niin pöljä että tulee jotaki tehneeksi, vaikka seuraukset tietää... -Kummallista.

Etukappaleen yläosa on tuttua Peppi-kangasta, ja leikattu kuvia mukaillen, kun sen verran pieni palanen tuli sitä tuohon mekkoon, että halusin kaikki kuvat näkyviin :) -Seuraavana on kassin puolikas uudessa virassaan, ja siihen on ommeltu vanhaa verhoa rimpsulle. Näiden saumaan on ommeltu pitsikuminauhaa/reunuskuminauhaa pikkusen rypyttäen päälle. Saumat on raakasaumoja limittäen, ja pesussa sitte hapsuuntuu :) -Pitsit on eräiden eri verhojen reunoista leikattu talteen, ja kun yläreuna on ihan viivasuora, laitettiin sivveellisyys-syistä pitsin suikale etukappaleelle ;)
Alla on ohut yhtenäinen valkoinen puuvillavuori, jonka helmassa on myöskin limittäen raakasaumalla pitsiä, samaa verhoista purettua. Päällinen ja vuori on yhdessä yläsaumasta, jossa kiinnittyy samalla takaa olkaimet. Saumanvarojen tikkauksen vuorin puolelle tein kätevästi samalla reunuskuminauhalla kuin miehustassa. Jolloin pitsimäinen osa jäi näkyviin, ja kasaa vähäistä väljyyttä.
Olkaimet kiinnittyy edestä aika huomaamattomasti tarralla.. Ja olkaimiin mahollisesti saattaa tulla pikkukikkailuja..
Malli on ihan oma, tekemisen tuoksinassa ideoitu. Mittailtiin kankaita Typykälle, ja saksittii, sovitettii, ommeltii jne.. Ja ens alkuu yhistelmä tuntu että huhheijaa. Menipä aika överiksi. Mutta ei saa kangistua, ei muuten koskaan saa iloisia yllätyksia onnistuneista kokeiluista. Nyt näyttää jo aika iisiltä :D
-Lissu
Pst. näköjänsä nyt sain yksittäisiä kuvia laitettua. Ei kollaaseja. Ehkä ne nyt on liian isoja :(
-Noo, kiva että jotaki, jatketaa joku päivä :)
27.02.2011 - 22:36
Onko käsitystä miksi en saa kuvia tänne???
:/ -Lissu
17.02.2011 - 21:06
Jotenki otsikon värit on ollu pinnalla viime aikoina. Jopa siinä määrin että tulin sortuneeksi tekokuituseen "muovi"paitaan, tuolla paikallisella kirpparilla. Pittää muuten kattoa, taitaa olla viskoosia jonku verran, ku on niin laskeutuva, ja "raskas" . Puolikkaan äyrin verran oli myyjä laittanu hintaa, ja paita on ollu oikee mieluinen, vaikka kuosista menneeki pää sekasi.. Mutta eihä sitä tartte ite katella ;P -Oli haasteellinen kuvattava, kun alkoi aina kuvio vilisee silmissä :D -Nooh, kelpo paita, mukava päällä, ainaki ku pakkasia piisaa.

-Lissu
16.02.2011 - 18:03
...varsin outo ilmiö, eikö? -Että minä harhailen tirppatorille, ja unohun sinne ihmetteleen... -Hyvällä syyllä, kävin tarkastaa liikkuuko siellä omat roinat.

Uskomatonta... Eppäilin ostanko varkaan tavaraa, vai miten joku myy verekset skantaalit parilla äyrillä? -Tuo korossa oleva aukko on iskeny tajuntaan jo joskus aiemmin. Lisäksi hopianväriset niitit, joita harvon näkkyy... Tai mun näkökulmasta harvoin :D ->sopivissa kengissä hopianväriset soljet tai niitit.. Valkonen, käy kaikkeen :) -Vasemman yläkulman kuva on vaalennettu, että aukko erottuu. Oikian reunan yläkuvissa näkkyy hintalapun remeli vielä, tuskin moni viiihtii sen kans tepsutella??
Ei voi muuta ku ootella koputtelukelejä :D

Samalta kirpulta tuli investoitua tuo valkonen helminauha (70snt). Hurjan pitkä, kolminkerroin käytettävä kai? -Sieltä on myös oikian reunan teräksinen (oletan) kääty. Keltanenki saattaa olla samasta, nyt en vaan muista..

Mahtavaa, koittaa ottaa itestä takaa päin kuvvaa. Jee.
-Jokatappauksessa, eilisellä humputtelu-retkellä poikkesin glitteri-plingpling kauppaan. En ole koskaa löytäny kaupoista kelpoja hiuspidikkeitä, ku ei niitä oo viittiny alkaa kokeilee. Ja harvoihin tämä turpas mahtuu. Kaikista perusklipsisoljistaki joutuu heti poistaan jousen, että häivenet mahtuu kyytiin. Kirput on ollu parhaita tässäki asiassa, ei ole paljoa menettäny vaikka klipsi ei passais. Ensin pesupussissa pyykkikonneesee, ja käyttöön vaan jos on huiiippu
Nytpä myyjä oikee houkutteli kokeileen, ku tunnustin, että jotaki tarvis, vaan ei meinaa peruukki mahtua mihinkää. -Nyt vaan vois olla toivoa ku suurin osa on lyhyttä, ettei nutturaan esmes jää ihan mahottomasti tavaraa. Tämän ostin testaamatta, kun letti oli jo ihan mielettömän sähkönen. Ja sovitettuna olis varmaa jääny ostamatta. Ei oikee kauniisti asetu, ku hiusta on silti reilusti. Tämä on se pienten piilop...lehtien mainostama systeemi, jossa on kammat molemmilla sivuilla, ja risteilevät helmikuminauhat keskellä.

Tässä Typy on hervottoman "mummo"kamman mallisen hiusvekottimen mallina. Myyjä kiikutti, Tämä sopis sun hiusten väriin.. Kyllä, ja koristelut vaihteleviin vaatteisiin. Kampa on iso, oikiassa yläkuvassa näkkyy kuinka piikit pilkottaa hiusrajasta. -Mulle tämä on sopiva, ja pysyy!! Muttei yhtään hassumpi Tirpallakaan. Hälle ostin oranssinpunasen hainhammas-tyyppisen soljen, josta jää näkyviin hieno perhonen, kun solki on kunnolla hiuksissa.

Postilaatikossa oli kuori. Nimi ja osote oli kirjotteu oudolla käsialalla, ei kerrassaan, ei kenenkään tutun käsiala.. -Eipä kumma, netissä käsiala on aika tunnistamatonta :D
Kiitos Paula!!
-Lapset on löytäneet jo ittensä, alhaalla makoilee Typy mietiskellen, taikasauvan kans pörrää Äppi, jolla virtaa riittää, Ja Poikanen oli kitaristina itseoikeutettu soittoniekka. -Olipa mukava saaha postia, oikeita kirjeitä. Jokkaisessa oli vielä poikuekki huomioitu. Muumitikkaritki löyty yhestä kuoresta <3
Viimeisenä merkillinen yhden-näköisyys

(kuva räpätty just ilmestyneestä kevät/kesä kuvastosta)
Hmmm.. Vanaha juttu, tuli tehtyä jo vuos sitte :P
Typyn kolttu, näköjää jo yli vuosi sitte
Viivin kolttu, sammoihin aikoihin tehty, annettu lahajaksi vaa myöhemmin...
Näitä tulee vastaan jatkuvasti? -Onko opiskelut tehneet tehtävänsä ja tulee poimittua vuosi, puolitoista etukäteen ne jutut, jotka on tulollaan.. Ja aina harrmittaa, ettei voinut jatkaa loppuu asti koulua, ja tehä työtä alalla.
-Lisssss
15.02.2011 - 22:07

Kuutar
Hassua, mietin nyt että aika ylläri kuin pirteältä tuo näyttää hopeisena. Verraten pronssiseen, joista jokaisella varmaan riittää mielikuvia ;) -Esittelin joku aika sitten täällä aarteitani, arabian astioita. Ja aikeesta vaihtaa ne koruiksi, joilla yhtälailla arvo säilyis. Kalevala koruja kävin katteleen, ja ykkösenä ylitse muiden nousi Plisé :) -Kotona kuvastoa selatessa alkoi tuo Kuutar hopeisena iskeä sitte lujemmin ja lujemmin.

Tässä on sitten se rakkautta ensi näkemältä...Plisé. Vajaa kuus senttiä leveyttä, ja noin 50cm ketjulla asettuu kauniisti.
"Plisé-korusarja ilmentää kiinnostavalla tavalla Marja Sunan uraa taiteilijana ja vaatesuunnittelijana. Korusarjassa toistuu vaatepliseerauksista tuttu muoto, joka on koruissa toteutettu himmeään mattahopeaan. Marja Sunan koruissa valo on tärkeä pinnan elävöittäjä.
Taiteilijan omin sanoin ”Avautuvat laskokset heilauttavat elämän voimaa kantajalleen”.
Harmaalla kirjoitetut lainattu täältä.
Nuo ihanuuet jätin eilen tillaukseen, heti piti toteuttaa suunnitelman osa numero kolme, kun ensimmäiset astiat lähti mun kaapista "maailmalle" :) -Hyvään hoitoon, ja rakastavaan kotiin :DD
(Vihreät kupit ja asetit; kuvaa odotellessa :))
-Lissu
13.02.2011 - 21:58
Perjantaina, muutenki vilskeisen viikon ekstrana avitin veikkaa paperishow:n hallinassa, ja hurrautetti kiekkariin hankkimaan kalustoa homman helpottamista varten. Sieltähän löyty juuri sopivasti arkistointihyllykkö, jossa oli tilaa säilytelllä tulevia ja meneviä, kunnes joutaa Rapidin rei´ittimellä iskemään reiät, ja laittamaan asianmukasiin kansioihin. (kansioita siellä riittää, kaikenkokosia ja värisiä, ja koska itekki tarvin, suuntasimme sinne) -Kiire pukkas päälle, ja minä pikapikaa vilasin rättipuolen läpi. -Ainahan sieltä tahtoo jotaki mukkaan tarttua..
-----------------------------------------

Tämä ihokas lähti suuresta koosta huolimatta mukaan, hyvälaatusen kankaan vuoksi. Raiat on painettuja. Niskalaput oli leikattu veks, mutta sivusaumasta löysin kotona yllätyksekseni lapun, jossa luki nanso :) -Kyllä laatuvermeen näköjään tunnistaa. ->Aikomus muokata paiaksi itelle tai poikasille. Kaulus näyttää mukavalta. Vallitsevan kaapu"muodin" aikaanhan tätä vois käyttää tällaisenaan, jos osais kantaa ;D

Tämä Henkan ruutupaita oli mieluisin löytö tällä kertaa, ja on ehtiny pyörähtää jo pesussa, rummussa ja päälle. Mukavalta tuntuu, ja näyttää! -Pari mieluisinta väriä, kuvassa ei ehkä niiin erotu että ruudut on mustien lisäksi leijonankeltaisia :) -Satulalaukku, buutsit, leijonankeltaset helmet, musta tai keltanen toppi.Ja anopin antama risa lierihattu..

Tämä pikkuveska on noin kämmenen kokoinen, eikä istu meikäläisen värivalikoimaan. Mutta välittämättä siitä, Kummitypylle se istuu kuin nakutettu, ja sattui olemaan kaiken lisäksi uusi, niin pitihän tuo jemmata mukaan. Solki, himmeä hopeinen on hieno. Tämmönen ilman kiiltoa, oranssina, punaisena, tai vihreänä olis silmänilo mullekki :D

Ja Pikkutirpalle, ehkä turhankin "tyylikäs" kolttu. Joku siinä vaan sai sympatiat puolelleen, ja nappaamaan sen kainaloon. Ja se joku mahtaa olla pystykaulukset, ja pussihihat. Eellä mainitut on neulemekossa kiinni. Pikkusen oli nyppyä havaittavissa neuleessa, vaan eiköhän tuo puuvillasta lähe. Keskelllä alhaalla on tuommonen kingi, "Hei, olen tuleva mammamalli" potretti :DD -Mutta hihansuita Tirpukka siinä koettaa näyttää.

Viimesenä muttei vähäsimpänä, pussilakana. Yhtään reikää tai vaurioita ei toistaiseksi ole löytyny, ja projekti -lakanavarasto mieluiseksi- siis etenee. Tästä mahtaa tulla noin lasten koon pussilakana, tyynyliina, ja jotain muuta vielä lisäksi. Oranssi aluslakana oottaa jo. Ja perintöpastellit on heivattu oottamaan värisammioita. Hahaa!!
Kaikkeen edellä leuhotettuun upposi hurjat 3 egeä, eli suosittelen lämpimästi edullista ja yllättävää tavarataloa!
-Lissu
06.02.2011 - 14:18


Tämmöset kengät on tarttunu mukkaan jo syksyllä kirppuillessa. Oottelemaan lumen sulamista ja kevättä. Nahan hoito oli vähä unohtunu, mutta linttaan ei ollu näitä poposia polettu laisinkaa. Hyvältä tuntu jalassa edelleenki. -Edelliset kirpulta löytämäni artit oli verekset sandaalit :D -Ja köyhdyin niistä 3€. Näistä enemmän, vaan ei liikaa.
03.02.2011 - 21:50
Tai ite asiassa uuet. Yrityksen jäljiltä kyllä löytyy "vanhan nimisiä", mutten halua niitä ennää käyttää. -Nytpä saan sitte merkitä harvat tekeleeni näillä.

Härmi, ettei samasta pirssistä raaskittu laittaa kuvvaa keulasta... Olis ollu kiva leikitellä...

Liivejä en melkein kehtais ees esitellä. Suunnitelma oli huolitella valkosella saumuri-ompeleella reunat, ja ommella saumat. Pisti vaan kiireeksi, ja VÄLTTIS halusin kummipoikaselle+isoveikalle antaa ne henkilökohtasesti. Ja tein pikaratkaisun. Humpsautin ne ennen kyllään lähtöä, kun toiset ootti jo takki päällä :D -Parempina aikoina oon kerran teheny keväthaalarin ennen kyllää lähtöä, ku huomasin puutteen, vaan ei ennää. Ei ihan semmosia suorituksia :/

Pistäppä Systeri jotaki väriä alle, ja räppää muuan foto nuista koristevaatteista ;)
Malli on oma, ei rosmoiltavaksi. Yritysken jäljiltä.
02.02.2011 - 23:36

Pikkasen humua, ja tuuletusta! -Mulla on uus lempivaate. Samansävyinen edellinen on kutistunu mekosta liiviksi. Tällainen ihana paketti odotti laatikossa tännään, ja voi juhlaa ku Mummuki oli kirjottanu oikiat kirjeet 8 kilsan päästä! -Ihana <3

Tässä hieman hidastetumpaa, ja sporttikuvaus pois päältä, jotta saa selvää :D -Äppikin änkesi posettamaan, "-Mua kans!" -Sattupa sentään, että on Mamman väkertämä vaateparsi päällä. Isoveikalta peritty Kaarat -paita froteeta, ja ruskeat farkut, jotka tein hautajaisiin. (Nuo on pesty nurinpäin, eivätkä värimuutokset, ole ollenkaan niin rajut kuin Poikasen pöksyissä.) -Aivan ihana, hehkuti hehkuti. Katti on vimpan päälle onnistunut, vielä en kuitenkaan uskalla linkittää tämän luomuksen loihtijaa, sitten jos saan luvan :D
*Annika tässäpä linkki Kisumekon loihtija blogiin :) *
-Hiuslenkit, ruskeat sellaiset, keltaisilla tupsuilla tuli ekstrana, ja koko kolttu oli Typsykälle ylläri. -Kuvat kertokoot fiiikset!
-Lissu
02.02.2011 - 00:14
Keskimääränen päiväkävijämäärä huitelee 50:n tietämissä! Hups.
Maks päivää kohti 64.
Ja viipyvät muutamasta minuutista +15min..
Laskuri on tietoisesti jätetty pois. Mutta olis aika hauska tietää ketä te kaikki olette ;D
Ei mitää roinaa ja rojua, jotka on meijän "aarteita" tartte ylistää. Saa sanoa vaan, "moro, kävin täällä, Kalle"
(Miesväki tieten on kaikista ahkerinta vierailijakuntaa ;D)
-Höpsii Lissu 00:14
01.02.2011 - 23:39

Tämmönen kolttu, mekko siis, tarttui Kirpulta mukaan. Ruskea ja eri kuosien yhdistely miellytti, kun oon hautonu jo jonkun aikaa että tekisin juuri tietynlaisen mekon Tirpalle, jossa olis usiampaa erilaista puuvillaa. Ehkäpä se päivä vielä tulee. (Mielellään ennen kesää...pliiiiis.)
Öitäpä vaan, pikkusen karkkia raskaan päivän päälle,
-Lissu
31.01.2011 - 09:58

Toistakymmentä vuotta näitä on kertynyt mulle. Nyt vaan pitkän, ja vakaan harkinnan jälkeen päätin muuttaa nämä Kalevala -korun muotoon, tai jopa usiamman :/ -Harmittaa, mutta totuus on, etten ite edes pysty näitä käyttämään, kun tippuu käsissä. -Hankin tilalle ainakin Plíse:n!!
Muistot kulkee mukana sitte kuvissa ja korussa.

Vanamo on isoisomummun perintöä, ja annan Mamille takaisin talteen, Tai säilytän valkoisten kuppien seuraksi.

Oikialla alakulmassa arabiaa. Lehtikupit Tiinamarin. Oikialla näkyvä vati oli koekappale, ja väri mun mieleen, uusien väri taas ei niin iskenyt.

Laseista en luovu, Mummun perinnöstä. Tässä on kauneimmat astiani :D
-Lissu
31.01.2011 - 09:05

Typyllä Kirpulta haalitut farkut (jotka passaa Äpille lahkeet taitettuna), Mummun hautajaisiin mekon alle hankittu pusero henkasta. *Ja mikä kauneinta, tuo oranssi neule. Saatiin lahjotuksena mahoton määrä lastenvaatteita, ja tuo oli vauvanvaatelaatikossa, 60-70cm, mutta vallan mainio "tunika", himpun helmaan levenevä. Äipän korut, ja kukkapinnit on taas lainassa. Tai yhteiseksi ne oikiastaan taijettii ostaa.

Neuleen helmaa, koruja, pinnejä, ja puoliponnari, johon oli paakko laittaa mustaa silkkinauhaa pätkä, yhistämään asu jarkkuihin sopivaksi. "Turhuuden turhuus....." :D Onnellinen Typykkä kaivoi vielä hopeisen rannerenkaansa esiin, ja menoksi.
-Lissu
28.01.2011 - 18:10

Reklamaation hyvityksenä tullu kolttu, toiveena oli 104 Tytön vaate. Dinosaurus -mekko heilahti erikoisen nopeasti postilaatikkoon, ehkä palaute on menny perille. Sähköpostilla kyllä kyseli useamman kerran, vaikka lappu koetti olla selvä ja selkeä
Jupinaa eettisistä kymysyksistä ja ympäristön huomioimisesta...
Onpaha tullu sorruttua tämmösiinki.. Sinänsä ovat komioita, muttamutta. Kun kysyin erräältä myyjältä alkuperästä, ja eettisestä puolesta, sain vastaukseksi mutinaa. Ja tuli olo ettei nämä kysymykset kuulu tänne. Tärkeintä on just tuo mitä kortti hehhhkuttaa. -En kehtais reklamaation korvaukseksi laitettuun rättiin laittaa mitään hehkutus-korttia, pahoittelisin mieluummin.
Ensimmäisiin ostamiini tuotteisiin oon ollu tyytyväinen. Sen jälkee ollu aika höpöhöpöä. Kauheasti hintaa, muttei laatua. Ei muuta selityksiä ku joo, se on tojettu huonoksi matskuksi, ja poistettu käytöstä. Heh.
Myyjä kylläkin on toiminu hienosti näissä reklamoinneissa. Ilmottanu tilausnumerot yms. tarpeelliset. Asiakkaan pittää tulostaa lappu, täyttää ja postittaa ne jonnekki ruottin puolelle. -Ja eka kerralla ku jouvuin kirjelmöimään, lähti Äpin virnistelevät sammakot paijasta eka pesussa napit lentoon, ja reiät vaan jäi. Paluupostin saaminen kesti noin kaks kuukautta. Varauduin onneksi ajan kuluun, ja pistin reilun koon tilauslappuun.
Samasta satsista hajosi niin tykätty kasettipaita, josta lähti neppien vastakappaleet irti (myös ekan tai tokan pesun jälkeen). Ja toiset oli niin jumissa, ettei mitää jakoa ite irrottaa. -Meinashan tuo jo hihastimet palaa ku hintaa on railakkaasti, teetetää jossai portugalissa, ja siitä ei luonnollisestikkaa p u h u t a.. Kehutaa vaa iiiihanoita kuoseja, sun muita. Saa luvan loput olemassa olevat kestää, enkä vanno näitten olevan viimesiä, mutta jotain saattaa äkkinäinen päätellä.
Myyjällä oli jemmassa kasettipaita, isompaa kokoa, ja ilman niitä viheliäisiä pukemisen helpottajia, jotka sinkoilee pitkin tellusta. Ostin sen Poikasen mieliksi. Ja laitoin vanhan reklana menemään.
Lissu
27.01.2011 - 20:07

Kun eilen heräsin, en meinannu ehtiä mihinkää ku Poikasella poltteli päästä kartan kans etsimään yllätystä.
Tämä löyty kartanavulla. Poikanen ja Äiti on kuulemma taluttamassa omia koiria. Koiraa tekis mieli ipanalla.. Oliskohan syynä se, että kun tärkeät leikkikaverit muuttivat tästä kämpästä punaseen tupaan, niin hankkivat sitte koiran.
-Äiti, huomaakko, ku tuola on sydämiä, ja yks on punanen?

Sorjat sääret on ainaki Äitillä. Ja koiraki ihan jykevän olonen. Ja tässä ollaan rannalla, koirista vaan toinen näkkyy, mutta näkkyy sitte kokonaan.
Tämä on seuraava koira meille -piirustus. Taitaa vaan olla melekosen pitkäsä kuusessa että meille koira tulis. Astmakallet, ja kaikki muut lisä-äksönit huomioiden.
Mutta sitte pittää sanoa että isona voit ite hommata :)
23.01.2011 - 21:57
Tässäpä piirros katista neuletunikan / mekkosen helmaan.. Vartalolle vaan pituutta sen verran ku tarvii, että yltää kunnolla kummallekki puolelle ;D -Melkei viimetingassa muistin, että aioin tänään tämän laittaa :/ <- minä ja mun muisti.

Katti, noin suunnillee. Häntä saa viistää myös maata. Ihan miten tuntuu. Minen kissoista tiiä, onko ne vihasia vai mitä tuon näkösinä ;)

Sijottelu tunikaan.
-Lissu
23.01.2011 - 20:14

Penkki on kiekkarin "lohutuspalkinto" siitä eestä, kun yks myyjä oli myyä reuhauttanu ostamastani kalustosta kaks tuolia. Kun menin Veikan pakulla hakemaan pyöreää pöytää ja neljää pinnatuolia, kysyin missä on keltaset tuolit ja pöytä? -Heppu vastas reteesti, en tiiä, jossain päin Oulua! -Ois muuten parempi tietää, eilen maksoin ne ja tulin nyt hakemaan.
Hetken oli hilijasta miestä, ja sitte lähti pomon tykö selevittää asiaa, ja pomo ite oli mulle ne myyny, -Kyllä harmitti. Sain kaks tuolia ja pöyän. Mutta tuolit oli paljo vanhempia kuin tuo. Mallista päätellen. Nyt ne siellä kerää mulle sijaisia tilalle :)
Laukun oli Mamma haalinu mulle jostain Kirpulta. Kätevä veska, taskuja sisällä ja päällä. Ranteessa on reilu musta helmikoru, jonka löysin ite Kirpulta, ja köyhdyin 10 snt. -Sen verran on vielä iso, että yhestä mustasta helmestä voi tehä riipuksen kaulakoruun.
Semmosia tällä kertaa.
-Lissu
22.01.2011 - 22:01
Nyt vuosikkaan blogin kunniaksi järjestetty arvonta on suoritettu :)
1. Tanja, Onnea!
2. Mari, Onnea!
:)
Laitan sähköpostia voittajille. Mari taisi haaveilla Peppikassista, mutta Tanja saa ykkösenä valita haluaako kassin vai korun. Ja lisää valinnan "vaikeutta" on edessä jos päätyy koruun.
Pitkätossun kauppakassi:

Kelpaa toki vaikka mihin menoon!
Koruja oli usiampaa sorttia,

ja lähikuvia:

Nyt vain valikoimaan Tanja, sitten tulee Marille tietoa :)
Kiitos vielä onnentoivotuksista, blogi on ollut mukava tapa jakaa löytämisen iloa, samanhenkisen Systerin kanssa. Ja niinku jo arvontaa julistaessa sanoin, mikä ylläri, että tänne on löytynyt niin paljon muitakin jakamaan ilon kanssamme!
-Lissu
18.01.2011 - 17:52
KORUJEN KUVIA LISÄTTY YKSVEE POSTAUKSEN ARVONTAAN ;)
-Käy kurkkiin, minkä valikoisit. Niinku sinne jo kommentoin, korut on menossa myyntiin. Sillä vaihtoehtoja on usiampia.
-Lissu
kiirekiirekiire, pahoittelen :(
15.01.2011 - 15:35

Typykän huivi ja saappaat on bongattu täällä aiemminki. Aina ku Tirppa jää linssin tuolle puolen, iskee päälle kunnon posetus. Ja tässä siitä muuan maistiainen. Tällaisena "arkisöpöstelijänä" hän oli mukanani viime vkloppuna jolloin liikehittii ihan naisväellä.
Omat releet oli jotenki semmoset ettei hyllyn kenkävalikoima riittäny, ja muistin omistavani tälläiset:

Ikuvanhat saappaat, jotka nappasin mukaani kuormasta, jonka tuttavaperhe toi perheen isän vanhempien kotitalon vintin raivauksesta päivänvaloon, ja mahollisesti käyttöön? ->Kiekkariin. Saappaat on suomalaista tekoa ja nahkaa, sivukuva näköjään puuttuu kun kunnon kiilaläskipohjat jää piiloon. -Päälle oli eksyny kesän ja talven sekottava vaateparsi, ja sukkahousut jolloin ei korkkareita oikee viihti jalkaansa laittaa. Varsinki jos ovat rotan-tappo-mallia.

Punaset verkkosukkahousut, farkkuhamois, toppi, ja lampaanvillaneule, jonka kyynärpään lumihiutaleet hurmaa edelleen. -Kiinnyn hassuihin asioihin. -On jo huomattu!

-Hahaa, pintaliitoa huomaamatta, norjalaisneuleet ovat vakuuttavan alkuperän mukaan kovassa huudossa joissain piireissä, joiden liikkeet eivät tietenkään hetkauta kanankakan vertaa tavantalliaisten elämää. -Lukuunottamatta ehkä muutamaa norjalaismaammoa, jotka saavat tehä suuresta rahasta ihan aidon, jollekkin, jolle alkuperä merkitsee jotain :D (Mun paitanihan on sentään lampaanvillaa, ja kaulus muistuttaa erehdyttävästi "revontulikaulusta" mikä sen nimi oikeasti lienee. -Ihan sama. Tämä on kuitenki mieluinen ja lämmin vaihtoehto, ja kun norjalaisneuleista puhutaan, tämä muistuttaa eniten sitä oikeaa, jos vaihtoehdon on löyvyttävä mun vaatehuoneesta.)
Nooo, varsinaisen tyylitaiturin menomonot kaipasivat kuiten pikalankkausta, ja selvisivät sillä oikeenki hyvin lähtökuntoon. Vielä mulla on suunnitelmia näitten kenkien varalle, mutta ihmetyttää ihmismäärä, joka ei ilmeisestikkään tiiä kenkien hoito-aineista, tai suutareista mittää. Nojoo, minun onnihan se on.

Siinäpä näkkyy kuin paljo pikalankki sai aikaan.
-Lissu,
kiirehtii saunaan, kera Tirpan, jotta taas ehitään liikekannalle. -Arvonnan koruvaihtoehdoista en ole osannu vielä päättää, mutta onneksi aikaa on vielä ;D
11.01.2011 - 11:01
Meillepä tuli hyvä yksvee päivä, 11.1.11 :)
Enpä tullut sitä ajatelleeksi vuosi sitten kun keksin keinon jakaa kätevästi kaikki ihanat hömppälöydöt, aarteet, tekemiset ynnä muut Viivin kanssa. Välimatkaa ku on rapiat 360 km, ettei ihan joka viikko kipasta iltakahaville.
Blogissa "ei oo mitään henkilökohtasta" (heh, krhm), silti läpileikkaus mielenkiinnon kohteista. Siispä blogi jäi avoimeksi - vaikka olin neljä kuukautta tuskaillut sananvappaus-kysymyksen kanssa (jouvuttuani luopumaan edellisestä blogista). Mutta päätin että silimänruuan saan jakkaa.
Ja hassua, huomasin jossain vaiheeessa että tarvitsemme blogiin taustojamme valottavan Lissu/Viivi -sivun, koska meille alkoi tulla vierailulle aivan uusiakin blogituttavuuksia - ihan vakkarivieraiksikin :) Tervetuloa edelleen!
Kiitos teille, Ystävät, Tuttavat, Blogituttavat, ja kaikki vierailijat kommenteista käydessänne!! :)
On ilo, kun vielä joku kolmaskin jakaa ilon kanssamme;)
-Lissu
TÄMÄN VUOKSI JÄRJESTETÄÄN ENSIMMÄINEN ARVONTA!
(Lissu on tällä hetkellä sairaalassa, joten hänen arvontapalkintonsa, koru, on meille vielä yllätys. Mutta siitä tulee kuvaa, kunhan Lissu kotiutuu.)
Arvonnassa on siis meiltä molemmilta jotain itse tehtyä. Toinen arvottavista on herkullinen kauppareissujen piristäjä ja kirjastokeikkojen namupala, Peppi-kankainen kassi! Kassi on ommeltu tavallisen 30L:n muovikassin malliilla, ja se on varsin kätevä ja luja. Ja ennenkaikkea... kiva katsella! ;)


Tässä tulee viimein koru(vaihtoehdot)!
Harrmittaa kun pari kivaa ideaa ei ehtineet tähän mukaan, mutta toipuminen on tärkeintä nyt.

Isot kuvat, numeroineen. Tässäkin siis pääsee valikoimaan, sen joka tyyliin, ja värimaailmaan parhaiten sopii ;)

Tässä yksityiskohtia. Materiaalina puuta, nahkaa, hopeoitua korumetallia, kivihelmiä, muoviakin. Tuttuun tyyliin iso osa materiaaleista on ainaki toisella kierroksellaan. Osa uutta, kuten vihreä vahanauha, ja malli 5 on vanerista tehty rakas Kiemura! Uutta matskua, mutta hyötykäytetty isompien töiden jämistä ;P
-Lissu 18/01/01 :)
Tule mukaan kassin ja korun arvontaan kommentoimalla. Laita kommentoidessasi sähköpostiosoitteesi sille varattuun paikkaan - se näkyy vain meille, ja sitä kautta tiedämme kysellä osoitettasi jotta voimme postittaa sinulle ihanuuden :)
Arvonta on voimassa 11 päivää, eli 22.01.2011 klo 22.01 saakka ;b Arvonnan voittaja saa valita palkintonsa. Kakkoseksi tulija saa jäljelle jäävän ;)
- Viivi
06.01.2011 - 15:09

Mun konjakinvärinen satula-laukku! -Mullapa on samanväriset OIKEAT buutsit. Ei mitkää höpöt, vaan Suomalaiset TopManin. Laukku on yllättäin kiekkarista 50 snt. Ja toimiva erityisesti tuon pikkuosan vuoksi, jota pitelen auki. Sinne mahtuu mun samansävynen massi just, ja pysyy kiinni, ja löytyy tarvittaessa. -Kaiken hyvän lisäksi kassi on melkein perhekokoa ;)

Tässä upiat saappaat Typylle. Kunhan vain poistin tuon maaliman rumimman kuvan niistä. Joku mua enempi tunteva saattais luulla että tykkäisin kulukia pääkaloissa, mutta ei IKINÄ. Rumat jälet peitän joskus jollain, toiseen ei jääny noin rummaa jäläkiä onneksi. Ideea on jo. Toivottavasti saan tehtyä, ja esittelen sen ens viikolla.

Tässä alkua kun aloin väsätä omaa soppia. Kuva-aineisto vaan tojistaa että onhan mulla ollut ammatti-apua, ja sanoin tehneeni itse ;)
-Lissu
05.01.2011 - 01:19
Monet Mummun surukukat oli kärsineet vähän pakkasesta, joten repsahtivat hiukan liian nopeaan. Tein sitten kimppujen jämistä asetelman, joka alkaa vasta nyt olla sen verran väsähtäny että joutaa viedä pois. Kukkien kans väkertely on kans mukavaa. Jos ois käpälät kuin...

Ja hassua kuinka mua nykysin viehättää ruusut :)
-Lissu
05.01.2011 - 00:55
Tänne jäivät, eihän sitä kaikkia muista. Herrasväen "joulutähet"... Kiikussa istuva tähti antaa vähän mittakaavaa suurimmasta, jonka halkaisija oli muistaakseni noin 80cm. Itellä meillä on keskikokosia punasia lastenhuoneessa, ja valkoisia olkkarissa. Näitä kartongista valmistettuja versioitaolivat myymässä jotkut lapsukaiset Zeppelinissä, ja jostain syystä näin upet tähet ei olleet ihmismassoille kelvanneet vaikkei hintakaan päätä huimannut. Oliko suurin tähti 8€, keskikoko 5€, ja pienin 3 egeä. Jututin heitä, ja olivat joulurahhaa tienaamassa ja ite teheneet, ja minusta tuollainen yritteliäisyys on aina niin kannatettavaa, että "rahaa nostaessani" otin muutaman markkinointipuhelun, ja sainkin vajennettua lasten myyntipöytää reilusti.

Idea näytästää suht yksinkertaiselta, neliön arkkiin molempiin kolmioihin kolmioviillot, ja taittelu jokatoinen erisuuntiin. Jokatapauksessa väkertämsitä riittää, ja hinta tuskin peittää materiaalikuluja, vaikka niihin nyt varmaan on saatuki sopnssausta. Mua kummastuttaa aina, että rihkamaa kyllä kannetaan kotiin hinnasta piittaamatta, mutta lasten pöytä saa nököttää siellä ihan rauhassa. Kauheasti tarttee mielikuvistusta että iskee tuonne ledivalot kiemurteleen sisälle ja on näyttävää. Paksuutta tällä isoimmalla on ainaki sen 15cm.

Siinä lähempää, rakennetta tarkastellen. -Noo, jouvuttepaha tulla ennen viikkoa neljä käymää, niin saatte nuoki mukaanne. :)
-Lissu
02.01.2011 - 21:46
Niin päätin, kun en voinut vastustaa kiusausta, näiden ihanuuksien eessä. Tuli niistä jo joululahjat Kummipoikaselle ja hänen Veikalleen.. Niistä ei oo vielä koneella kuvaa. Mutta Viivihä voi näpästä soman veljeskuvan eestä ja takaa :D

Harrrmi, kun rekkarit muuttu samanlaisissa pirsseissä etu- ja takakuvissa. Olis voinu laittaa selkään pyrstön ja eteen keulan ;) -Tämmöstä sen koslakuosin olla pitää!!

Ja ihan kingi, joka varasti mun syrämestä ainaki pikkuriikkisen murusen. Sielä Tirpan pikkukäsi tutkailee kuvia.
Autokangas on paksua kangasta, puuvillaa ja reilusti jotain tekokuitua. Peppi on ihan puuvillaista peruspalttinaa, "lakanakangasta" . Lakanat aattelin sillä somistaa, ja tehä Typylle minihameen, jossa on kuminauha vyötäröllä, ja helmassa.
-Lissu
24.12.2010 - 18:40
....tähtitaivas on sininen. Pirtti on jo pesty puhtoinen, piha valkoluminen

Lapsoset hyörii ja huiskii, joululahjoista kilvan kuiskii, metsiköstä kuusi kannettiin, lasten iloks pirttihin.

Arkityönsä väki lopettaa,
kaikki aattoa odottaa.
Pirtissä jo kuusi kohoaa,
valot yöhön pilkistää.
Sielläpä silloin laulut ne soivat,
suuret, pienet kun karkeloivat
Makeisia syödään, jaellaan,
lapset kiittää riemuissaan.

Aamupala masukkaan, ja kalenterille! Aaton kunniaksi, pussit pullisteli bokseista. Iskäki oli käyny kalenteripusseja täyttämäsä tonttujen lisäksi.

Aamupalan jälkee yhessä tutkailemaan mitä Tonttu on yöllä kantanu kuusen alle. Jokkaiselle löytyy jotaki.

Pienimies saa reenata isän roolia. Hoivavietti on ollut pökerryttävä, ja Typyn vauvasta on kiistelty päivittäin. Ja vaikka kuinka ihmiskauppa on kiellettyä sarkaa, oli mummulla jemmassa yhen kaupan lopetusmyynnistä tällaisia eteviä ipanoita, jotka puhuvat neljää kieltäki jo noin pieninä. Sen ku vähä taputtelee niin löytyy suomiki sieltä ;D Niinpä Äppi sai tämä viimeisen vaavin hellään huomaansa. Kärryt löyty kirpulta, 2€ ja vaikuttavat ikiliikkujilta. Kunnes täystuholaisemme toisin todistavat. Lisäksi vauvantarvikkeita tutti, pulloja, sosepurkkeja ja lusikka.
Koko päivän pentu on kulkenu hoitokassin, vauvan ja kärrien kans. Syömäänki tullaan niin että vauva on vieressä parkissa. Saa nähä mite yöt mennee, pittääkö vauvan päästä viereen. Perustaako Äppi perhepejin :)?

Nämä tuli perheen naisväelle. Ylemmän sain minä rakkaalta. Ja lahjakortin intialaiseen päähierontaan, vautsi. Alempi on tuntemattoman Tontun Typylle lahjoittama? -Täytyy olla odellinen selvännäkijä että tuo hopeisen rannerenkaan, vaaleanlilalla perhosella. Typyähän nuo hempeilyt ihan pyörryttää. Ja okei, tuohan ne särmää muuhun väritykseen.

Typyllä koru oikeassa käjessä, ja rasiaki siinä esillä.

Mulle rakastamaani hopiaa, sopivan ronskissa muodossa 

Ja edesmenneen Mummun joulukaktus pistää parastaan, onhan nyt juhla!

Ja tämän joulun uus koriste on Mummun muistoksi ostettu Weisteen lintu. Kuusi on muuten hopeisten koristeien verhoama, mutta aamulla siinä oli lisänä karamellikeppejä.
"Joulupukki verraton, saanhan kuiskuttaa,
nyt kun mulla hiukan on, jouluasiaa.
Tiedän että kiireinen, olet nykyään.
Kuitenkin kai pikkuisen, ehdit viipymän?
-
Jos et jouda meidän luo itse tulemaan,
tontut kuusen alle tuo säkin mukanaan.
Siskojen ja veljien, toiveet kuulethan,
silloin saamme iloisen, joulutunnelman,
-
Veeti saa sen kitaran, Pieta rattorin,
Paavo nuken, kärrytkin, Musti makkaran.
Mulle jos tuot paketin, aivan minkä vain,
lahja on se parahin, sulta kun sen sain.
(englantilaisen joululaulun hienoinen väännös)
Meille ei tarvi mustin makkaraa, mutta naapurin *Mustille sen antaisin, ettei tarttiis neljän viiden pintaan aamutuimaan alkaa louskuttaa.
Sopi niin hyvin, kun meillä ei ole vielä pukki koskaan käyny, ja taaskin kun alettiin puhua joulusta, niin lasten oma mielipie oli, että mieluummin tónttu yöllä, Ja mikäs sen parempaa vanhemmile, Pois karnevaali ja päivänmittanen odotus ja jännitys. Itku ja märy ku pelottaa. -Pieni miinus on että kun se on käynyt ilmi ettei meillä käy joulupukkia, sitä ollaan sitte aattoillasta aina keskenää muksuin kans. Ku Isä kuskaa ala-ikäsiä pukkeilijoita. -Toisaalta, onhan se kannatettavaa tienata ite rakettirahat, jotka voi sitte parin viikon päästä ampua savuna taivaalle :DD
Hyvvää ja rauhallista Joulua,
terveyttä, onnia, hyvvää mieltä, ja onnekasta uutta Vuotta 2011!
: Lissu
22.12.2010 - 22:04
Lähes joka postauksessa oli ensin anonyymi, joka ei näkyny kojelaudalla, eikä tullu sähköpostiin tietoa kommentista. -Ja oli näin ollen jääny huomaamatta. Erityisesti vanhoissa postauksissa. Sen jälkeen sitten blogilla yms varustettu sönkösönkö jokaisen anonyymin jälkeen, ja useisiin muihinkiin.
20.12.2010 - 22:35

Yks pesu, ja tässä tulos. Joka laskoksen kohalla valkonen viiva :( -Onneksi Kangasvilla palveli loistavasti, ja sain korvaavan ruskean tilalle. Kun olin kuitenkin selostanu mihin tarkotukseen kangas tulee. Ja onhan tuo nyt pikkuse turhan reilua värin karkaamista, vaikka kuin on kyse farkusta.

Tässä vilaus myös oranssista ohuesta neuloksesta, joka tarttui mukaan, sekä kuviollinen "sisustus"puuvilla sisustuskaupasta. Oon kuolannu kuosia tyynynä näyteikkunassa :)
-Myöhemmin lissää, nyt unille.
-Lissu
19.12.2010 - 22:38
Meiän perhe

Väsy painaa jo, ja korutki on vinksallaan. Miehen asusteissa uutta on vain pitsinen kraka. Pitsi erottui vasta hyvin läheltä. Kirppuilulöytö aikojen takaa. Ja pääsi arvokkaaseen käyttöön ja tarpeeseen. Hänen oma musta kraka oli hukasssa, joten joutu turvautumaan Rouvan vaatehuoneen antimiin. Joka sopikin vallan mainiosti yhteen asuni kanssa.

Poikanen ja Typykkä
Poikasen jakku on ollut entisessä elämässä kemiran verho. Tein tuollaiset paian, ja puvun takin sekotukset pikkumiehille. Materiaali näyttää äkkiä raakasilkiltä, mutta on todennäköisesti pellava/keinokuitusekoitetta, ja vahvaa sellaista. Leikkaukset, kaulukset ja reunat on tuettu tukikankaalla. Kiinnityksenä on tarranauha noin nappien kohdalla. Napit ovat koristeena, ja ruskeita kuten housut, jotka tein ruskeasta farkusta. Kapeahko malli, jossa kuminauha vyötärölla ja lahkeissa.

Tässä näkyy lekkaukset aika hyvin. Epäsymmetrinen leikkaus edessä, helmakappaleet on erimittaiset, miehustasta kaarrettu pystykaulus, hihansuihin hieman levenevät hihat. Ja helma on keskeltä takaa korkea, ja kaartuu sivuille tasaisesti alaspäin...

...jättäen sivuille "kolmiot".

Äppiäinen Kummisetän sylissä. Siinäkin jakun sivuprofiili näkyy, samoin kuin leikkaukset.
*Jakun ja housujen mallit ja kaavoitukset omia*
Typykän mekkokangas löytyi kangaskasoista, ja muistan ostaneeni sen aika vasta kirpulta tosi edullisesti, alle euron. Muuten en enää hamstraa kangasta, ellei se ole todella halpaa. Ja nyt oli tiukasti tarpeen tämäkin. Mekossa on väljyyttä ja kasvunvaraa, ehkä turhankin railakkaasti. Yläosa on vuoritettu ja olkaimet on kiinnitetty neppareilla, ja takaa eteen tulevat olkaimen päät kolmion malliset. Joskus mahollisesti tarkempi kuva mekosta. Nyt nappasin vain koneella olevia kuvia :) -Helmaosa on reilusti kellotettu, ja vinoon langansuuntaan leikattu ja tottakai vuoritettu ettei tartu sukkiksiin. Alla on liian suuri lainapaita kiireen vuoksi, ja pitkät hihat pysyy kurissa renkaaksi ommelluilla pitsellä. Ja pitsit tuo näyttävyyttä, ja yhdistää paian mekkoon. Panta Henkan alesta, käytännöllinen ja kaunis, koska Intiaaniprinsessa Herkkusuu, on alkanut itse pitää kaikkia pantoja noin.

Intiaaniprinsessa Herkkusuu lempinimi selvinnee kampauksesta ja suun ilmeestä. Namskis, täällä sai pitkästä aikaa herkkuja jotka sopivat myös minun masulle, iholle ja korville!
*mekon malli ja kaavoitus oma*

Mamsellin kampaustakin helpotti HM:n pinnilöyöt. Jakku on pitsiä, jonka olen aina ajatellut pukevani päälle juuri tässä tilaisuudessa. Ehkä karua, mutta realiteettihan se vain on että kaikki kuollaan aikanaan. -Ennen hautajaisia kangas ehti palvella roolivaate-viittana lapsilla, ja monen muun ohessa verhona viimeksi. Sieltä sen kaappasin ompeluun ja pesuun. Malli ei näy kunnolla kuvista, mutta kopsasin sen yhdestä mieluisesta ei-minkään-merkkisestä neulostakista. Joka on yläosasta niukka, mutta levenee reilusti helmaan. Neulosversiossa pystykaulus on pienempi, tähän tein hiukan korkeamman, ja tottakai hihat, ja kaarrokkeet piti kaavottaa uusiksi, että joustamattomassa kankaassa kestää liikkua. Myös helma muuttui hiukan, mutta ajatus lähti liikkeelle tästä mieluisasta paljon palvelleesta vaatekappaleesta.
Mekko on ihan ensimmäinen yläosaton itelle, eikä kyllä ole osunu kohalle asiakastakaan joka olisi halunnut moisen. Eli niinku yleensä, viimetingassa kokeillaan jotain ihan uutta ulottuvuutta. Mekon teon jätin toiseksi viimeiseksi, jos ehdin, periaatteella. Onneksi ehin ja jaksoin. Olis ollu "alaston" olo trikoomekossa. Mekko on niukka rinnan päältä polveen saakka. Ja polvesta alaspäin reilu kellotus, joten halutessaan, alle voi laittaa kunnolla tylliä, ja mekko muuttaa muotoaan kummasti. -Rintojen kohta on väljempi, mutta rypytys ei toiminut haluamallani tavalla. Ehkä olis pitäny laittaa sopiva tukikangas alle, ja silittää kangas rutussa siihen kiinni ;D -Toisella puolella mekossa on pitsinen yksityiskohta, polven päältä helmaan saakka. Tällä kertaa alla oli mustat sukkarit. Mutta muissa juhlissa voi lisätä väriä myös sukkiksilla, jotka näkyy pitsistä läpi.

Siinä näkyy hiukan mekon "pitsihalkiota". Matkalla Pappalaan "jatkoille" poikettiin matkan varrella mökillä. Ja kuvvautinpas kolttua siellä. Rapattuja seiniä vasten :D

Tässä vähän näkyy jakun leveä helma, samoin kuin mekon linja, että polvesta alaspäin leveyttä löytyy! -Vaikka vähän reilumpaanki askellukseen. Jalassa on ulkokengät. Muistotilaisuudessa vaihoin Systerin luottokengät, hopeiset korkkarit.

(Hiiiieman on keskeneräistä, vaan kyllä se mökki kesäksi ehtii.)

Kuvia kattoessa näytti "alastomalta". Vaikka mekko pysyi hyvin kyytillä, eikä ollenkaan tarvinnut kiskoa ylös, ja varmistella tai muuta semmosta. Mikä on hankalimman mahollisen näköstä juhlissa :/

Kolttu kainaloon, ja taas erottuu alustaa vasten halkio.
*Jakun malli kopsattu, ja muokattu Doriksen myymästä neuletakista.*
*Mekon malli ja kaavoitus oma.*

Mökin tuvan rapattua kiviseinää. Juuri semmosta ku toivoin <3
Valtaisa urakka mulle, ja hienoa että sain sen tehtyä. Joku voi ihmetellä että miksi (teen, jos se on niin iso urakka). Mutta viime laman lapset eletään uutta sellaista. Ei varmasti raskaimman kautta, mutta aika kovilla kolhuilla kuitenki. Kun vaatevarastoa tutkiessa huomaa kaiken olevan liian pientä, tai suurta, vaihtoehtoja jää vähäsen. Kun varoaikaakin oli vain pari viikkoa. -Ja toisaalta, onhan se mahtavaa kun jaksaa tehdä, vaikka lujille ottaakin. Surutyötä ehkä parhaimmillaan. JA pukeutumisella kunnioitetaan juhlassa kuin juhlassa, juhlan päähenkilöä.
-Lissu
13.12.2010 - 21:29

Pyöräreissusta lähimpään kukkakauppaan, sekä markettiin tämä sotkeminen alkoi. Perjantaina oli päässeet valikoimat jo kutistuun. Ja kolmanneksi kierros takapihan risuläjälle, jonka olin kasannu syksyllä leikkomistani risuista, ennen lumien tuloa.

Heti alkuun mielessä oli kranssin keskelle tehty asetelma, mahdollisimman luonnollinen, ja lintu. -Kun luonto, ja erityisesti linnut oli Mummulle niin rakkaita. Karviaisen oksista kasasin kranssin, ja höystin männynkävyillä. Sitten porasin muoviastian joka kulmaan pienen reiän, ja kiinnitin sen kranssiin, ettei se kriittisessä tilanteessa humpsahda läpi.
Tässä vaiheessa soi puhelin ja loput tein kirjaimellisesti vasemmalla kädellä, vaikka oikia kätinen oonkin. Valkoiset krysanteemit löysivät paikkansa ensin, ja oranssit pienemmät, sitten "peitteeksi" . Pohjalle tiputtelin vielä käpyjä, ja valkoiseksi maalattua harsokukkaa. Onhan talvi.
Sisalista tein enkelin kauniille Linnulle pesän.
Etupuolella on lintu, ja oikea kuva on takaa. Laitoin pariin kohtaan hopearusetit, ja hopeisesta organzasta muistonauhat.
Lopputulokseen olin tyytyväinen, vaikka materiaalit edessäni, en tiennyt mitä niistä tulee.
Siitä tuli sekä tekijänsä että "saajansa" näköinen, kun etiketti ehotti jompaa kumpaa.
-Lissu
07.12.2010 - 22:41

Tämä sateenkaaren raitanen yöppäri riekku kiekkarin tangosa, ja vaihto omistajaa 20 snt:lla. Siinä Pikkäppiäinen resottaa omassa uudessa ISOSSA sängyssä. On se mukava ku yövetimetki on komian näkösiä. Siispä pyristellään polttamaan nuotilla kaikki rähjäntyneet, ja hankkimaan uusia silmän iloja tilalle. Sama lakanoille. -Niistä kyllä osan joutais heittää pyykkikoneesee värikylpyyn. Ja ommella risoista ja isoista kauniista, -> pieniä ja sieviä :)
Pst. Haalari on siitä kiva ettei Äppi ole toistaiseksi huomannu haarassa olevia neppejä, vaan tuskailee raglansaumassa olevan nepityksen kans, kun haluaa riisuutua ;)
Kunpa ensin jaksais ensi viikkoon :(
03.12.2010 - 21:22

Iltapala katettu, lasipurkillinen herkullisen värisiä kattauskynttilöitä. Iki-ihana vuotava kastelukannuni. Sekä ite itelleni ostama joulukka :D Hopealanka oli nimi, ja viimeinen reppana hyllyssä. Se kaikkien prameiden ja kullankimaltavien joukosta, aivan huusi päästä mun mukaan. Eihän siinä auttanu, ku antaa rehulle uus koti!
Oon reipastellu koruja, ja jopa seittämän on valmista. Kahteen paikkaan on alustavasti sovittu provikkamyyntiä. Saas nähä jaksanko. Olis niin kiva kun olis pikkuse jotaki "ylimääräistä" omaa tuloa.
-Lissu
02.12.2010 - 01:23

Kymmenisen vuotta sitte huristelin koulutyönä Pikkuveikalle kuvan toppa-asun. Henkselihousut ja takin. Ja nyt puvussa tallustaa oma Poikanen. Sama värimaailma miellyttää edelleen, ja ihmettelen, että edes löysin juuri haluamani kankaat. Jopa heijastinkangasta, sain jostain tehtaalta näytepalana, uutuustuotteena tms. Koska olin ihan vakuuttunut että on oltava joku tyylikkäämpi keino laittaa heijastimia, kuin iänikuista hopiaterettä joka saumaan.
Joka saumaan kyllä laitoin, mutta tein tereet enstex-heijastin kankaasta, ja sisätiloissa se näyttää ihan mustalta, mutta niinku kuvissa näkyy, heijastaa salamankin osuessa. Ja kun on kunnolla pimeää, heijastaa tosissaan, niin että näkyy. Kuluvat paikat on enstexiä, on lumilukot, ja kääntölahkeet ja -hihat :) -Minä oon aina tainnu ajatella pitkäikäsyyttä ennenkaikkea :D
Takissa on värin vaihtuessa tereen alla vetoketjutaskut. Ois melkee pitäny kuvatakki sisäpuolelta takkia, ku monta kertaa tullu ihasteltua kaikkia viimeisen päälle nysvättyjä yksityiskohtia :)
-Silloin en tehnyt pukuun pipoa, ja niinpä se puuttui nytkin. Vihdoin päätin panostaa niinkin paljon että hatut ja puvut sopis yhteen, kun kerran jaksuja on pikkasen viime aikoja enemmän. Pikaisen, mutta kuulemma lämpimän pipan tekasin fleecehuivista, vuoriksi laitoin tikkikangasta. Ja tikkikangasvuoren joustamattomuuden huomioin laittamalla keskelle taakse tulevaan saumaan resorikiilan, päällikankaan kt-saumaan laitoin samaista heijastavaa enstexiä suikaleen, jota on puvussakin. Etusauman sv;t tikkasin auki oranssilla että siinäkin olis vähän yhteneväisyyttä pukuun. Lopuksi asettelin pipat sisäkkäin, ja venytin niin paljon kuin venyi, ja ommeommel alareunoistaan yhteen. Ja hyvin toimii, ja napakasti pysyy päässä. tikkivuori tekee vielä tuulivuorinkin sisään :)
-Lissu,
pulkassa istuen kuvaili, eräänä kauniina iltana kun ylienerginen lapseni halusi iltalenkille, mutta äitiä ei jaksattanu :D
02.12.2010 - 00:14

Kirppuillen jälleen. Kun jatkuvasti koko muuttuu, tarttee myös uusia vetimiä jatkuvasti. Kaikista parhaat/mukavat/kätsät ynnä liuta muita sopivia ylisanoja on hyvin istuvat ja sopivat farkut. Ei sukkahousupillejjä, muttei purjeitakaan lahkeissa.
Nämä Pepe Jeansin farkut kaappasin mukaan kokeilematta, eikä onneksi tarvinnut katua, vaikka hinta oli kirppishinnan kipurajoilla 8 egeä. Mutta eipähä uutenä sais kovin tyylikkäitä jameksia sillä hinnalla. -Ja vautsi, nämä on ku mulle tehty. Pyrstökuva oli pakko laittaa tuommone hassuhöpötys, ilman salamaa otettu, ja tärähtäny. En kai muuten kehtais täällä takalistoa esitellä, vaikka kuin pökät jalassa, ja niitä tässä niinku koitetaan näytellä ;b
Paita on henkan, ja ostettu jo joku aika sitten, en muista miltä kirpulta, tai mihin hintaan mutta halvalla, ja tykkään mallista, vähän lörppö, ja pikkuset hihat. Ja kuva on parasta, sekä maisema että kasvot!!
Helmet on paikallisen Pelastusarmeijan antia. Ja ihanat. Samanväriset muovisena, kuin ne puiset jotka annoin edesmenneelle Ystävälleni, koska hän tykkäsi niistä niin kovasti, ja lainasi usein, kun asuttiin kämppiksinä. Kun muutin miehen perässä takas pohjoseen, lähetin helmet eräässä kirjeessä hänelle, muistuttaan minusta rontista. -Minulle olisi tosi iso juttu saada helmet takaisin itselleni, Ystäväni kuoleman jälkeen, mutta minulla ei oikein ole yhteyksiä keneltä kysyä, ja en tiedä kehtaanko?? -Tunnearvo olisi mittaamaton.
Kaikkea sitä miettii, pieni ihminen. Mutta tässä yks mukavimmista asuista. Lisäksi mulla on helmien keltainen hauska lenkkihiuspanta, joka täydentää kivasti arkista pukeutumista.
-Lissu
(->pistää kategoriaksi kaunista, kun ite posettaa eestä ja takaa :DD)
30.11.2010 - 22:26

Katsokaa ja ihailkaa! Poikasen ensimmäinen huovutustyö, ensimmäinen ompelutyö, ja luonnollisesti eka vetskarin kiinnityskin. Ja kuin on suoraa vetskan sauma jyristetty, Wau!
Viivin vinkeillä alotettiin ompelukoulu, kun olin aina aatellu etten uskalla vielä antaa ommella, ku loukkaavat ittensä. Vaan mitäpä tuo Herra, ekat minuutit pidin kiinni kaasusta ja kankaasta. Ja kun homma alkoi luistaa annoin tehdä itse. Ja siinä se makaa. Ensin huovutettu, sitten tukikankaalla tuettu vuorikangas, ja vuoritus yhteen, sitten vetskari, ja lopuksi sivusaumat. Ja on ylpeää nuortamiestä. Vaa on syytä ollakki. Pikkuse ehottelin Poikueelle että jos kouluun mennessä vaatettaisivat ittensä, ku nuin sutjakkaasti huristelevat. Pienempien huovutukset ja ompelut taitaa olla kuvaamatta. Sieltä syntyi paian koristeita, ja ne myös ommeltiin itse paitoihin.

Tällaisen Joululinnun Poikanen havaitsi teekoon aulassa, yks päivä käydessämme. Hän halusi välttämättä päästä tutkaileen lähempää, ja kysyi että saako käydä katsoon lintua, ja tehä semmosia kotona. Tottakai, moinen oma-aloitteisuus kunniaan. Tämä on koekappale, mutta kaunis sellainen, ja Poikasen omaa käsialaa. Sen jälkeen meillä on ollut oikeen Lintutehas välillä. Ja aikas monet ystävät ovat saaneet Joululintuja postissa. Lasten omien suunnitelmien mukaan, kelle ja mitä :)

Isä ja Äiti sai tällaisen Joululinnun. Jotenki kummasti osas napata värit huoneesta, musta päiväpeitto, punaset lamput..
Näitä samaisia Lintusia käytiin Poikasen kanssa tekemässä myös vuodeosaston potilaiden kanssa. Itse siellä ollessani huomasin viriketoiminnan pitkälti puuttuvan, ja kysyin lupaa saada sitä voimien puitteissa pitää. Valitettavan huonon kunnon vuoksi päästiin vasta nyt, ja piti olla muutaman ihmisen ryhmä. Vaan eihän Mummot ja Vaarit malttaneet, kun heillä oli niin tomera vetäjä. Ihana oli katella, kuin myytyjä olivat. Lopulta kaikki alkoivat puuhastella, vaikka ensin epäröivät. Kun Poikanen vaan alkoi jakaa kartonkia, ja kysyi minkävärisen haluat? -Jos vanhus epäröi, niin Poika sano reippaasti, minä voin auttaa, piirtää ja vaikka leikata jos et jaksa. Lopulta eräskin Mummo joka ei meinannut mitään jaksaa, teki kolme lintua :) -Kyllä sieltä saa hyvän mielen pitkäksi aikaa. Pienessä ryhmässä oli lopulta yli kymmenen osallistujaa :/ -En saisi vetää niin isoa ryhmää ilman koulutusta yms, mutta olihan mulla apuveturi, josta tulikin päävetäjä :D
Lopuksi teimme kukka-asetelmia. Astioiksi kävin tyhjentään meidän taloyhtiön metallinkeräyksestä, kaikki isot säilykepurkit. Pesin ne ja taittelin reunat turvallisiksi, muuan piharoihun kuorikin sai komean ruusupeitteen :) Käpyjä, oksia, lehtiä ym keräsimme lasten kanssa pitkin syksyä, kartongit ja materiaalit oli kertyneitä, ja saimme myös sponssausta kukkasienessä Keijun kukkapuodista, Kiitos! -Olisittepa nähneet onnelliset ilmeet. Sekä kukkia Kempeleen K-Supermarketista.
Lopuksi tein vielä itse pieniä asetelmia, ja hoitajat aikoivat antaa niitä syntymä- ja nimipäiviä seuraavana päivänä viettäville :)
Kuvamateriaalia en sieltä napsinut edes valmiista töistä, vaikka kamera olikin mukana. Koska mukava ja lepponen tekemisen meininki olisi saattanut sammua siihen. Niinpä annoin kameran lämmitellä laukussa. Ei kaikkea tarvitse dokumentoida .
-Lissu
Ja vielä Kiitokset Keijun kukkapuoti sekä Supermarket Kempele tukemisesta viriketoiminnassa.
30.11.2010 - 22:07

Olen pitkään halunnut tehä lapsille joulusukat. Nyt joulusukista on puhuttu pitkin syksyä, ja tänäänhän oli viiiimeinen mahdollisuus. Aloimme penkoa mieluisia sukkakankaita, mutta mikään ei kolahtanut. Kunnes löysimme pussin, jossa oli osittain käytettyjä, siis uudelleen käytettyjä, vaipoiksi yms froteevaatteita. Ja täsmälleen kolme kappaletta sellaisia, joista saisi näpsäkästi Joulupussin. Olkoot se nyt vaikka pussi.
Ihanat Poikaseni innostuivat oitis, ja saivat ihan sovinnolla päätettyä kuka saa minkä värisen pussin, ja sitten vain jonottamaan saumurin viereen, kun ne valmistuu. Eli Typyn kalenteri kuoriutui vanhoista potkareista, jonka lahkeet taitaa olla lisä-imuna pussin antajan lapsukaisilla. Poikanen valitsi punaisen paian, jossa oli napillinen kaulus, (että mahtuu isommatkin tavarat tonttu pudotteleen) ja huom. illalla molemmat napit olivat auki ;D -PikkuÄppi, reppana vesirokkonen valikoi keltavalkoraitasen paijan jämän, josta oli hihat tiessään.
Ompelin vaatteet pusseiksi, annoin lasten itse liimata 1-24 tarrat, jotka napataan päivämäärä kerrallaan numero pois. Ja aina voi jäljellä olevista laskea, montako aamua jouluun on! Ja sitten kaiveltiin hengarit vaatteittelle, ja ripustettiin olkkarin hyllykköön, jossa on sopivasti kolme laatikkoa.

Kätevä, etten sanoisi. Muina vuoden aikoina vaatteet palvelee nukenvaatteina, reissussa yövaatepussina...
-Lissu-tonttu
29.11.2010 - 21:36
Yli vuosien jälkeen rohkenin ottaa tilaustyön, Ystävälleni, kaksosten äidille "Pikkumusta" kastejuhlaan. Huomioiden että syöttäminen sujuu näppärästi kahden vauvan, ja juhlien emännöimisen kanssa. Oi onnea kun sain tehtyä, Voitto minulle. Kuukauden melkee kestiki, pikkuhiiljaa, ensin kaavat, sitten leikkuu, ja ompelu parissa erässä. (Oudommille selitystä hehkutukselleni aina kun saan jotain aikaan, on sairauteni, joka on syönyt toimintakykyni alle viidesosaan normaalista)

Tyylikkäästi itse itseäni kuvaten, ja imetysluukkuja vilautellen. Sivveellisyys-syistä pistin kuitennii paian alle, ettei tule sanomista.
Materiaali on joustamatonta samettia, malli ylhäältä siro, ja vartalon myötäinen. Kauluksessa on säädettävä kuminauha, jolla pääntien kokoa ja singoalla vaikutelmaa voi säätää. Helma levenee lantion seudulta hillitysti alaspäin, ja kuminauha kokoaa väljyyden pussihelmaksi. -Jotta tyyli olisi yhtenäinen, tein ns. purrihihat, eli rypytystä olkapäälle, ja kuminauhalla ylimääräinen väljyys kasaan hihansuulla.

Alemmista kuvista Mantan päältä näkyy kuinka alla on paksusta resorista tehty imetysosa, jossa on vähän kolmion malliset aukot, ettei rintsikoiden nipsut pääse kovin kauas karkaamaan :) Resori-osa on kiinni kädentien saumasta ja alareunastaan etukappaleessa, ja päällimmäinen kappale tulee reilusti yli saumakohdan, jotta voi olla huoleti, ettei alusvaatteet vilkattele.
Mekko alkoi olla valmis, huristelin viimeisiä saumoja, kun puhelin pöydällä piippaa. Tulee viesti, joita en ikinä haluaisi viestinä. Mummu on nukahtanu pois hetki sitten, ei ehitty sinne. Menossa ollaan. Äiti pääsi ikijouluun.
-Näyttääpä puku tosiaan mustalta. Nyt tarvis olla reipas ja tehä sitte usiampiki kolttu. On tulossa hautajaiset, ja Rakasta mummoa haluan kunnioittaa pukeutumalla hyvin. Toivottavasti jaksan. Itelle ja lapsille. Onneksi pääsin ihan vasta käymään Mummun luona, Ja hän taas tunsi nimeltä, niinku joka ainoa kerta, ihmetteli vain että miten oon ehtiny kihloihin, ja naimisiin, ja sulla on noin sievä tyttöki. Laitetaan lapselle vähän ruokaa sivuun :)
-Mekon malli ja kaavotus on omat, ja täytyy kyllä huomauttaa etten ole ikinä käyttänyt, enkä nähnyt imetysvaatetta. Arvelin sen loogisesti olevan jotain tällaista. Useamman iltapuvunkin olen työvuosina tehnyt, joissa on mahdollisuus imettää :)
-Lissu
16.11.2010 - 17:51

On muka liian pappa, tai jotain. Kunhan nyt pikkukriisi pistää toppiksen jälkeen villakangasta päälle. Ikuvanha, joku suomalainen merkki. Painava ku mikä, tuo takki siis. Kiekkarin 50 snt rekistä, yllättäin. Silmmääräsesti näytti just eikä melkee sopivalta, ja oikian v'äriseltä. Huivi oli ihan paketissaan, samassa tavaratalossa 20 snt, ja kengät on mun ittelleni hankkimat ulkoilukengät/vaelluskengät. Kenkiä oon kehuskellu jo aiemmin, ja samasta putjuukista neki. Mulle villasukkavaralla, passaa Miekkosellekki ihan hyvin :D
Takki on kuulemma lämmin, ja mukava. Mutta siihen kaivataan sopivia asusteita. Ja Rouvahan koettaa sitte olla idearikas. Huivi löyty, ja pipasta on ideea, hanskatki on jo olemassa. Ei muuta ku käyttöön. Kyllähän tuo kylmä kummasti saa poimimaan palttoon naulasta, ja laittamaa päälle ;)
Asu, hurrjat 1,20€ :D
-Lissu
12.11.2010 - 07:10

Olipa kirppislamppu, vanha ja maalaamiskelponen (muttei vielä maalattu). Mutta varustettu vanhanmallisella pistokkeella. Ja Pikkuveikka sattu olemaan kylässä, ku Poikanen vinku Äitiä laittaan nyt se mun yövalo kuntoon. Ja sieltähä löyty Veikan valinnasta, pakun perästä kutistus-sukkaa, jolla homma suju sutjakkaasti, ja lopputuloski on turvallinen. Kaikkia sitä oppii ku vanahaksi ellää. Mietin ja tuumin lamppuun uutta pistotulppaa, ja muistin omistavani ilmakihartimen, joka alkoi olla tiensä päässä. Eikä edes pystynyt mun kuontaloon. Eipä muuta ku sakset, lamppu, kiharrin, kynttilä palamattomalla alustalla, sytkä ja kaks innokasta oppilasta: Poikanen ja Typy. Ja niin sai Lukutoukka lukuvalon. Ensin paksu kutistussukka johtoon, niinku Typy näyttää (kylläki vanhalla pistokkeella). Sitte ohuempi toisen johon päälle, ja ei muutako kuorimaan. ja piuhat yhteen ja sukka päälle niin että menee muovista muoviin ja sulattelemaan. Sama toiselle piuhalle, ja lopuksi paksu sukka koko hoidon päälle ja sulatellaan aikansa kynttilän päällä, että sukka pienenee johdon ympärille.
-Lissu
27.10.2010 - 13:28

"Ovikyltti", me mellastetaan täällä!

Tämmönen tuoli löyty kiekasta, 2€. Onneksi oli mukana alkuperänen punanen päällinen, joka vaihettiin pikimmiten tämän haalian tilalle.

Ovelta kurkistellen. Oikialla leluhylly. Pöytä Mamin kirppislöytö, ja maalattu. Kunnon lastentuolien puutteessa, ostettiin uusia aikuisten jakkaroita, ja Isukki pätkäs jaloista 15cm pois. -Aikomuksena on joskus maalailla loppuja puunvärisiä, ja pöytäki uudelleen, muuhun tavaraan sopivaksi. Sitte joskus.

Oven suunnasta edelleen. Nyt näkyy sänky, joka on tehty Kiekasta löytyneistä päädyistä ja pohjasäleiköistä, sekä laudelaudasta. Nykyseen kämppään muutettaessa sain vihdoin maalattua koko hökötyksen. Ja Kiepparista on myös sängyn alta pilkottava rullilla oleva sängynalus-sänky Kuopusta varten. Päiväpeittojen tarinat löytyy täältä :paivapeittoja-ja-mirimakon-piiraisen-kuosia/ ...

Katos on "Prinsessakatos" Kirpulta 1,25€, mutta siihen tarvii varmaan vaihtaa kevyemmät verhot. Keltanen torkkupeitto on kulkenu mukana jo niin kauan etten sen alkuperää muista. Sininen on kiekkarista 5snt. Vasemmalla näkuu Karhun alta aavistus uutta lasten löhötuolia alkuperäisessä asussaan. Matot on ikean, ruskea niistä ostettu kans Kiekasta 20snt, tai jotaki muuta yhtä päätähuimaavaa.

Tuoli kunnolla, ja arrrmottoman likainen peili :/

Kurkistus yläsängyn pesään, jonne vihdoin on saatu myös lukulamppu!! -Saa nähä toimiiko noin pienten kanssa..

Ja alapetin pesään, jonne Kilppari onki jo kellahtanu.

Karhut ja muut öppiäiset on asettuneet "apupöyälle", jossa voi piirtää, ajaa rallia, "laittaa ruokaa" jne.. Apupöytä valmistu liimalevystä ja hyllyn kannattimista. Vauvalle löyty sävyyn sopiva sänky Kiekkarista 20snt. Turvakaukalo saatiin entisiltä naapureilta, ku heille oli kertyny monta. Oikialla näkyy vilahus maanmainioista lelulootista.

Tässä Kiekasta euron postilaatikoita, jotka palvelee uuesa virassaan vallan mainiosti, ja muuntuvat leikeissä sujuvasti millon miksiki.

Legendaarinen raakalautahyllykkö, jonka ei pitäny kestää, eikä pysyä pystyssä rautakaupan ukkojen mukaan. Kun en opiskelijana raaskinu ostaa hyllyä tilanpuutteessa, ja paikalliselta sahalta saatiin opiskelia-alennusta. Leikkautin kalikat määrämittaan, ja kävin ostaan nauloja suunnilleen värin ja mitan perusteella, ja siinä se tököttää pystyssä edelleen. Lukuisista muutoista huolimatta. Siksi sen ei pitäny kestää, ku eihän hyllyköitä VOI KASATA nauloilla!!

Minikeittiö sängyn takana nurkkauksessa. Oon aikaa sitte tehny vanhimmalle tuon hellalevyn liimapuulevylle, maalasin kaks metallikantta mustaksi, ja ruuvasin ne kiinni, pari limsapullon korkkia valkeiksi ja nekin ruuvilla kiinni, numerot vaan ja menoksi. Nykysessä huoneessa ei ollu oikeen muuta lasku-alustaa kuin pöytä, niin täräytin sen hyllynkannattimilla seinään. Pittäähä se nyt jäähä tillaa ruokailla. Ilman että irtolevyt heiluu siinä haitolla.

Pikkuse on ylisuuri pata tuolle hellalle, mutta se onkin vuoroin lego, ja vuoroin puupalikka-kattila

Kolo kavuta portaita pitkin pesään. Oikialla kello, joka saatiin tupari-lahjaksi, mutta kun sei tähän oikiaan keittiöön mahu niin suotta sitä hyllyssä seisottaa, ku penskat vinkuneet omaa kelloa.


Palloja, ympyröitä, pyöreitä...

Karhun lepotuolin takana näkyy hiukan vaiheessa oleva avohylly, johon pitäis vielä verho väsätä eteen. Hierojana työskennelly edellistä edeltävä asukas on laitattanu tänne altaan, ja me teipattiin se ilmatointiteipillä kiinni, ettei lastenhuone olis liian katastrofialtis. Ja oon laittanu hylly tuohon aukkoon, ja sielä on askarointikamaa, pelejä yms.

Hylly vielä, kaikkine ihanuuksineen. Erityisesti tuo oranssi puhelin!!
-Lissu
17.10.2010 - 01:40

Kampanjan väriskaala on aika etova, mutta tein saamastani kimpusta rouhean asetelman kastelukannuun, ja tykkäsin. -Tai ehkä siksi ettei ollu sopivaa maljakkoa, ja seittämä ruusua ois näyttäny nii reppanoilta jättimaljakossa ;P
Silti oon ostellu kyseisiä kimppuja kaikille naisille, joilla oon viime päivinä vieraillu..
-Lissu
17.10.2010 - 01:33

Todellista silimänkarkkia, oikialla käjenkarkkia, mielenkarkkia... Rakas miekkonen etti mulle kevyen mutta tehokkaan ruuvinvääntimen, kun ixo pieni bochilainen on tullu ehkä tiensä päähän, tai ei oo tarkotettu muuhun ku viinipullojen avaamiseen, niinku tällä hetkellä Roosa-nauha kampajana kaupitellaan ixoa, lisävarusteena ks. härpäke. Siksi kaunis taustaväri (yök), mutta tärkiä asia.
-Ja minä hullu oon tehny sille ekan okt:n vessan kalusteet, kirjahyllyt, sohvien puuosat, korjannu asuntovaunua, purkanu ompelukoneita, ku ei jaksa ruuvimeisselillä, teheny lisähyllyjä täyspuisee kaapistoo, naulakoista, taulun ripustamisista puhumattakaa. Ja se oli kuulemma tarkotettu huonekalujen kasaamiseen, mutta ei sillä ennää naulakkoa saanu seinälle.
-Lissu
17.10.2010 - 01:19

Talavi tuli, ja ku olin pistäny liian suuret takit keväällä kiertoo, ja alottanu tekemää uutta, mutten ole pystynykkää tekkee sitä valmiiksi, ni paleli. Nih. Kiekkarissa käväsin, ku oon ihan siinä lähellä kuntoutuksessa, niin tämmone sielä ootteli mua. Jotaki viritystäki oon takkiin suunnitellu, mutta lämmittää erinomasesti näinki. Huivi (jota näkyy pieni musta mytty, mutta on mustapohjanen, punasia ruusuja, neliskantti) lakanan kokonen, ja ostettu ihan ihka uutena henkasta tälle syksyä, ku jostai syystä, oon kauan ettiny tuommosta?? -Joku kumma kaipio :)
Miekkosellekki löyty yhtä päätä huimaavaan hintaan toDella tyylikäs takki, pittää kuvata päällä joskus, ni näyttää oikiammalta ku henkarisa kuvatut. Kolomas kaivattu ja tarpeellinen oli vaelluskengät, gore-tex sellaiset, korkkaamattomat 50 snt. Talvikengiksi villasukkavaralla, koska viimetalvisista talvikengistä meni vetoketjut, eikä ne vetskat oikee oo mun juttu näillä näppivoimilla. Sillontällön tepsuttelin karvasaappailla jonku tunnin sisällä, ennenku sain vetoketjut auki :/ -Koomista :D
17.10.2010 - 00:42
Tämän peiton oon esitelly täälä jo aiemmin, mutta vasta nyt pystyin taikomaan risasta parisängyn peitteestä, päiväpeiton yhen ihimisen sänkyyn. Eli irrottammaan reunoista hapsut, mittomaan, missä ois vähiten reikiä ja reppeymiä, ja korjaamaan reiät, jne. Mutta sen esittelen myöhemmin, ja nyt katellaa hamosta, jonka Viivin mallin innoittamana tein peiton jämistä.

Sumia on kuva, ja ruttunen mahaki näkkyy. Mutta hamonen on mukava. Malli on niinkin hurjan hankala että suorakaide leveydeltään pikkuse löysempi (n.15cm), ku lantiolta farkut jalassa otettu mitta, ja vyötäröllä kahen sentin kuminauha, samaten helmassa, kymmenen senttiä pitempi ku vyötäröllä.

Kirpulta löyty eilen mukava paita: 2,90. Näyttää kuvassa vähä pinkiltä, mutta on ihan rehellisen punanen. Iltasella käpästii naapurissa kylässä, niin pistin punaset sukkikset jalkaa, ja oikeenki oli tyylikäs matami. (vanha peitto hameena ;D)

Tämä tyynyliina hankkiutu matkaa samalta reissulta ku paita, hintaan 60 snt. Pohjavärista huolimatta, tai ehkä juuri siksi, kangas on aivan ihastuttava. Oon pitkään haakuillu jotain tälläistä tauluksi. Yks kangastaulu kyllä jo on. Erikoisen mallinen, tyyliin 40X70 tai jotaki sinnepäi. Mietin taulua, koristetyynyä, hamosta Typylle?? -Aluksi menee ainaki koristetyynynä, kun Typy "muka" vaalianpunasena saa tämän vaalianpunasen peitteen, Poikanen vihreän (josta siis hamonenki tehty, tästä näkkyy ehkä kankaan pinta paremmin):

Lissu, ylenpalttisen tyytyväisenä suoritukseensa :D
13.10.2010 - 14:48

Kerran kun Miekkonen haki munt sairaalasta, poikettiin kirpparin kautta, koska tarvin housuja. Kiire painoi päälle, että ehitään hakemaan muksuja, joten pikapikaa pinkasin. Mukaan tarttu tämä Omppuhuivi. Kuva huijaa pohjaa enemmän turkoosiksi, vaikka minusta se on aika rehellisen sininen, ja näin ollen hiukan erikoinen valinta.

Sitte "löysin" nämä. Kiireen takia kokeilematta, ja erikoisemmin tarkistelematta kaappasin mukaan. Sen huomasin että, ennestään kapiat lahkeet oli kavennettu sorttia sukkahousuiksi. Mutta tuo repeämä haaruksissa sauman kyljessä suorastaan ärsytti. Koska hintaa oli kuitenki 5 egeä.
Mun periaatteisiin kuuluu että kirpulla myytävien aikuisten ehjät farkut, on hintahaitarissa 5-10, ja erikoisen kalliit/uudet 10-20euroa. Ja risoista pyydetään enintään 50snt tai euro, ja vika mielellään mainittakoon. Yleensä nämä sanomatta selvät jokamiehen oikeuksiin verrattavat kirppuilijan säännöt, kuuluisi olla senverran selkäytimessä, ettei tällaisia "huijauksia" tehdä. Tottakai luulin ostavani ehjät housut, muuten kyllä onkin aivan erinomaisen hyvät, ja sopivat, ja saahan tuon korjattua, mutta se on se periaate!! -Niin ankara periaate, että hintalapun perusteella saa paika omistajan selville, joten soitin kirpulle, ja pyysin välittämään terveiset kirppis-säännöistä, joista myyjä oli kanssani täsmälleen samaa mieltä, ja pyysi numeroani tälle myyjälle annettavaksi, että voi ottaa halutessaa yhteyttä, vaan eihän sitä totisesti ole kuulunut. (Myyjä arveli kun kuvailin tuota, että no siksihän ne on myyntiin menneet)
Nooo, sukkahousu-pienennykset on purettu, ja housut olleet ahkerassa käytössä, mutta muistetaanpa taas vilkuilla tarkkaan kun kirppuillaan, että mitä siellä ollaan ostamassa.
-Lissu
13.10.2010 - 14:04

Huovutettuja kukkia, isoja 10cm halkaisiltajaan, irrallaan kiinnitettäväksi minne haluaa, pieniä rintaneuloina, ja alla vasemmalla voisko tuota nimittää avoimeksi keepiksi, tai bonchoksi?

Ylhäällä oikealla värikkäitä patalappuja, keskellä iki-ihania kaulakoruja, jollaisen haalin itelleni jo sieltä markkinoilta, oikeassa reunassa vaan yleiskuvaa kojusta. Alhaalla vasemmalla herkullinen värikimara huovutusvillaa, josta mekin noukittiin pari pussia, keskellä värikkäitä korviksia, ja reunassa hauskoja pyöreitä koruja, joihin oisin langenny, jos metalli olis ollu hopeaa, tai hopean väristä, mutta se olikin kuparia.

Oikialla ylhäällä laukkuja, keskellä yleiskuvaa kojusta, ja oikealla irtohelmia, riipuksia yms. Alhaalla vasemmalla paperinaruvyyhtejä, virkattuja ja huovutettuja pipoja, keltanen lähti Pinnin talvimyssyksi. Oikialla huovutettuja pallokorviksia, kukkia yms.
Eli niinku mainos sanoin, valmista tavaraa, ja materiaalia.

Ja tässä on meiän hankkimat villat käytössä, Veeti tekkee itelle lompakkoa :) (Huom, ahh niiiin ihana vaalianpunanen vessa :( :))) Jostain syystä tekstillit, ja iso osa irtotavarasta alkaa olla mustaa ;p) -Poikanen oli ihana kun alko puuhata villan kans, ja kyselin mitä haluais tehä, ja ehottelin patalappua, ja paiankoristetta yms, niin hän halus lompakon. Lompakko on vielä hiukan kesken, koska en uskalla antaa poikasen kurvailla ompelukoneella. Jos Veetistä riippuis niin se ois takuulla jo valmis. Jonku kerran on äitille jo huomautettu että millon laitat siihen ketjun.
Ehkä eskarilaisena alotetaan ompelukoneen käytön opettelu, kun intoa piisaa. Oishan se näppärää, jos kakrut alkais ite väsätä vaatteensa :DDD
-Lissu
11.09.2010 - 21:33

Tän värisestä lähettiin. Noin suunnilleen. Himpun on hihan vuoriki ottanu väriä, kun innoissani kattilassa keittelemällä värjäsin. Alunperin keväällä Tirppa tarvi takkiaan, ja aioin tehä, vaan en sitte pystynykkää ompelee. Niinpä kävin ostaan kirppikseltä tämmösen "poikien" takin. Semmoseksi se oli varmaan turvallisen harmaanbeigenä, lentokoneitten kuvilla, ja numeroprinteillä varustettuna tarkotettu. Muuta sellaisenaan kelpoa, tai värjäykseen sopivaa kun ei sattunu sille reissulle. Mutta hyvä takki, nepeillä irtoava huppu jne.
*Harmi, että olin niin leipäytynyt vanhaan kameraan, ja sen oikkuihin, ettei nyt ole saatavilla aivan alkuperäsessä kuosissa olevan takin kuvatusta. Eikä edes ilman kuvatuksia olevasta takista. Ja siitä voin syytellä omaa innokkuutta esitellä uutta kameraa käymään poikenneelle Mammalle, koska räppäsin hänestä kuvia, niin toki ne piti hänen silmien alla poistaakkin ;) -Loputon kamerakammo :D -Ja siellä meni hetkeä aikasemmin Typyn takin yksityiskohista napatut otokset samantien, ku olin tyhjänny kortinki vasta, niin muistelin sen olevan tyhjä, ja enkä kattonu tarkasti poistaessani kaikki kerralla :/
Noo, tarkastellaan lopputulosta. Keväällä siis hankittiin, ja käyttöön meni semmosenaan, melko pian värjäsin sen synkiän värin tuon punaoranssin alle, ja nyt vihdoin toteutimme lopullisen suunnitelman applikoimalla kuvia takkiin. Annoin Tirpalle vapaan sanan esittää toiveita, ja kuvat on toteutettu Tirpan toiveitten mukaan. Ja samalla peittämään alkuperäset kuvat ja printit.

Ihan on minun mielestä näkösiä, vaikka ommaa työtä kehuskelenki. Eli arviota elikoista saa heittää ;)

Aika symppis vastalause tämän hetken Afrikan elukka -villitykselle :) -Vai menikö se jo?
Iki-ihana korvalätsä on Viivin käsialaa, ja aiemmin täälä esiteltykki. Ja kun se sitten kotiutu meille, saatiin loput palaset mukana, ja niinpä elikot sitten edustaa lätsän kans samassa kuosissa!
-Lissu, hurrrrrrjan tyytyväisenä saavutukseensa :D
-Sitäpaitsi korjasin Poikasen nahkiksen revenneen kauluksen, ja Tirpan kolmet housut, wau!!!
11.09.2010 - 17:19

Otsikko kuulostaa varmaan sangen lupaavalta? -Mutta sortsit vaan pakko esitellä. Koska tämä tojentotta on löytö, tirppatorilta kalsongit lempiväreissä, lahkeenpitttuus piisaa nilkkaan asti, mutta vyötärö ei yllä kainaloihin niinku yleensä, vaan ihan vaan vyötärölle. Ehkä uskaltaudun joskus kauppaan kalsari-ostoksille. Nämä oli nimittäi Finnwearin pökät, että luultavimmatusti on tarjolla jatkossaki. Kymmenen vuojen takaset muistot kaupasta hankituista kalsareista on vaan niin hehkeät, että oon toistaiseksi tehny ne itte. Mutta enää ei ehkä tartte, jesss!

Hamonen on jonkun oma tekele, resorivyötäröllä. Joku on raaaskinu leikata vinoon oikeen kunnolla, toisin ku minä, pihikinttu. Mukava hamonen, ehkä saatan riipiä resorin veks, ja tehä pienen jonku halkion vyötärölle, ja vyötärökaitaleen. Mutta tämä on nii ohut ja kesäne, että sitte seuraaville helteille!

Paita oli pakko kaapata mukkaan, kaikki eellä olevat on siis paikallisen Pelastusarmeijan tangoista. Pistän yhen lähikuvan vielä paiasta, joka on ihan outoa merkkiä, mutta hyvän mallinen, pitkä ja sopiva. Ja lähes täydelliset värit, pikkurannut jotka ruskeasta erottuu selkeimmin on kultaset. Ne ku ois hopiaa :)

Semmosia eiliseltä kirppukeikalta. Tännää käytii mainostamissani pihamyyjäisissä, ja sieltä sain luvan ottaa kuvasatoa, ja tietenki tavaraa niin paljo ku massi sieti. Myöhemmin niistä herkkupaloista lissää!
-Lissu
09.09.2010 - 18:19
Aiemmin mainostamani LeiLukki järjestää pihamyyjäiset 11.9 klo 10-18.00 säävarauksella, joka tarkottaa että jos vettä puottaa taivaan täyeltä, pihamyyjäiset pitämättä. Muutoin sankoin joukoin tutkailemaan tarjontaa:
"Myynnissä monenlaisia itsetehtyjä käsitöitä, mm erilaisia koruja, huovutustuotteita jne..
+valmistuotteita, sekä korutarvikkeita, huovutusvillaa ja -neuloja, sekä tekoturkiskankaita ym. kankaita + kaikenlaista ylimäärästä (kirppistavaraa)
Edulliset hinnat!
Osoite: Minkkitie 13 B 10, 90440 Kempele (rivitalo) p.050 518 0643 www.leilukki.net"
-Lissu
04.09.2010 - 17:20

....ja lehtikuosia. Kankainen henkan paita, poimittu pelastusarmeijan tirppatorin tangosta talteen. Muistaakseni sattu oleen viikon tarjousväri, ja lähti messiin, samalla ku Poikasen nahkis. Mää vaan tykkään tuommosista kankaisista paioista. Joisa on paljo kaikkia juttuja. Tuosa on hiuslaskoksia olalla, ja lenkkejä kaulusta reunustamassa ynnä muuta mukavaa. Naturellin värin ja kuosin lisäksi. Hihat on ehkä jotain 2/3 sorttiset, ja samapa tuo kun käärimään joutus penskojen kans kuitenki. Hihansuulla on kapia mansetti ja nappi, hiuslaskoksia ja rypytyksiä :)
-Lissu
04.09.2010 - 16:48

Kiekkarista jälleen, löyty uus kehys muoveissa. Kuultovalkosta, ja tuttu myyjä tulkitsi koukeroisen numeron viivaksi ;D Aion laittaa kehykseen tuollaisen kuvatuksen, ja tehä siitä Kiitos -kortin, poikastemme pitkäaikaiselle vara-äipälle (omasta toiveestaan saada ks. kuva). Kaks vihreää korua löyty samaisella retkellä, ja sujuvasti pistävät kasvot piiloon..
-Lissu
04.09.2010 - 16:20

Vihreä päiväpeitto oli tuotu Toppilan perhekahvilaan lasten leikkejä varten. Ihastuin heti ääneen, Voi ku komian vihreä, onko tuo ostettavissa? -Riehkastii aikamme, ja myönnettäköön että olin pahin riehuttaja, ja Peikkomuori Pikkupeikkojen seassa. Peitto oli pöydän päällä, ja sen alla oli Pikkupeikoilla pesä, ja Peikkomuori kävi aina nuuhkuttelemasa, että jos pikkupeikot tuoksu kovin makialle, niin rouskutirouskutikutikutinamnam! Ja sitä rataa riehkastiin menemään, nii että syke hakkas kahtasattaa, ja polovet oli mustelmilla.
Peikkomuori alako hiipua, mutta Pikkupeikot koitti pitää fiilistä yllä että muori tulis heitä rouskuttelee, ja siinä rytinässähän tuo peitto sitten repes. Lupasin auliisti korjata sen, ja palauttaa sitte. Mutta sainkin sen itselleni! Ja edelleeen olen Päiville sangen kiitollinen :) -Vihreä löysi seurakseen vaalianpunasen, aivan samankuosisen yhenhengen peiton (ylläripylläri, kiekkarista 5 snt). Tuo vihreä kun on leviämpi, ja aikomuksena onkin lohkaista revennyt osa pois, mutta tekemistä on hiastanu niinkin säälittävä asia ku haluaisin irrotella tuon hapsureunan talteen, ja ommella lopullisen peiton reunaan :D -No, jonain päivänä saan sen aikaan. Vaalianpunasen kuvio on himpun pienempi. Ja en ossaa päättää värjäisinkö sen oranssiksi vai ruskiaksi. Oon kallistumassa oranssiin, mutta ehkä ensin kokeilen, kuinka hilipakan riitasoinnun tuo peitto tuollaisenaan sais aikaan :) ?
Oikialla oleva ex el kokonen teeppari on merkkiämallia Marimekko Mika Piirainen, vuojelta ööööö, ainaki tuollaisen turkoosin kassin oon ostanu vuonna 2006. Ja se oli komia, mutta suhteutettuna 65 euron hintaan, mua harmittaa mm. rikkoutunu vetoketju ja vääränväriset tereet, jotka oli ommeltu niin huonosti että eka kesänä rispaantu kankaan reuna näkyviin.. Suomalaista laatua? -En oo valittanu toistaseksi mihinkään, ku on ollu tuota säpinää senverran, joten tässä teen periaatteellisen poikkeuksen, jupisemalla julkisesti, ennen asianmukasta reklamointia. Ks. kassi oli toinen samaisen merkin täydellä hinnalla ostettu veska, joka on hajonnut totaalisesti noin vuoden käytön jälkeen.... Kauankohan Marimekon Rahastajan esmes pitäisi kestää?? Oonko tyhmä, jos kaipaan useampaa kuin yhtä vuotta?
No palataksemme paitaan, hankin sen Kontin hintarallista, jolloin siellä oli kaikki vaatteet -50%, ja pulitin paiasta kolme äyriä. Iso koko on vain hyvä, kun haakuilen että saisin siitä jopa pari lastenvaatetta, sitten joskus ku jaksan. Kuosi miellyttää edelleen, vaikkein tiiämuista ees nimiä. Mutta niillä nimillä ei ookkaa väliä. Usseimmiten tahtoisin pääasiassa välttää kovin tunnistettavia merkkejä/näkyviä logoja.
Mutta kaikki tyynni, ihanan kesäsiä kuvia meijän minipuutarhasta, ja niin somat peitot että huhheijaa.
-Lissu
04.09.2010 - 16:00

Siinon sitte vaikka sun mitä!
-Vasemmalla ylhäällä ihanstuttavan perinteiset henskelit, löytyivät kiekkarista 20 snt: hintaan.-Oikialla pitsikappa, joka oli sopivasti toiselta puolen haalistunu, hurrjaan 5snt:n hintaan. Saapi luvan palvella tytyn kaulaliinana.
Punainen nahkalaukku, kotimaista tuotantoa, tällä saattais olla semmosta hinnankorotussanan mukaista arvuaki, mutta kiekkarissa kustansi 5 snt. -Oikilla alhaalla, mun hienot olohuoneen koristeet, laukkuja roikottellee seinällä, ja takapihalle vievän oven eessä komeilee myöskin kiekkarista investoitu paperikaihdin. Muistaakseni köyhdyin kaihtimesta 50 snt, ja seki oli suomalaista tekua. -Vasemmalla allaalla pikkunen nahkaveska. Oikeen kunnon käsväsky, ja mieluinen semmonen. Toimii huipusti esmes kun on lapsille kamoja jossain jättimäisessä "hoitolaukku"säkissä, ja laittaa omat tuommosee pienee ja sujauttaa sekaa, ettei tartte montaa veskaa haalata. -Keskellä alhaalla Tokmannilta säälittävän pienellä normihinnalla, 3,99 investoitu bodi, josta on aikomus pätkästä paita :)
-Lissu
04.09.2010 - 15:45

Joskus jotaki uuttaki, ku Mamman mukana eksyin Tokmannin halavennusmyyntien äärelle. Tästä Venla -koltusta tarvi pulittaa 2,50e. Suomalainen valmistuttaja, mutta erittäin tojennäkösesti valmistettu jossain vinkuintiassa, koska suomessa valmistettu kyllä mainittais kissankokosin kirijaimin...
(Pittää tehä tämmöstä siistiä sisätyötä, ku on tullu kuvattua kerran valamiiksi. Ja esitellä teille kaikkia, mitä on kertyny viime aikoina.)
Mekko on 160 centtinen, mutta hyvinhän tuo palvelee :)
-Lissu
04.09.2010 - 14:35

:) Joko mää oon liian ussein pukenu sovitusnukelle jottain päälle, vähän niinku aikuisen nukkeleikkiä. Tai sitte nykysellää liian harvon, kun lapsukaisetki alko laittaa Mantalle vermestä ylle, ja käski kuvvaamaan :D
-Haalea lohenpunanen on repale harso, rinnankohalla Pinnin huivi, vihreä takkaa vilkkuva tuorein kiekkarilöytö Miekkoselle, pikeepaita. Korun virkaa toimittaa käsväsky. -Alkuperäisen systeemin, jossa huivi menee rinnan päällä viritteli yökyläillyt Iida 6v. Veeti 4v. kävi sitte tiputtaa huivin vyötärölle, ilmeisesti hän halusi miehenpuoliskona korostaa Mantan ampparivyötäistä.
Ja tämä kuva löyty tuolta, ku öivierailustaki taitaa olla pariviikkua aikaa :) Kuvattii kaikkia, pääasiassa kakruja, ja väsättii sitte kollaasia sun muuta hörpötystä..
-Lissu
21.08.2010 - 23:36

Korut ja systeemit oli aivan ihania, penskat hurjassa vauhissa samaan aikaan, harmiksemme. Mutta päädyin silti pikavalintana tuohon pääasiassa kelta-mustaan koruun, se oli mieluisista väreistä pisin, ja mulle siis sopivin. Pää siellä ois seonnu,eikä olis osannu päättää. jos mukulat ei ois nii terhakkaasti pyristelly liikekannalle. Paitsi sitte kun neki huomas, niin siihähän se show oliki pitää viis mukulaa irti tavaroista, ilman jättelaskua. Toisaalta, tuossa minusta hinnat oli edullisia, ja kohtuullisia, osa jopa tooosi halpoja. En oo varsinaisesti tuon tyylisiä, tai noin rakennettuja ennen nähny, ja suomenlampaan villaa oli kuulemma, ja värjäystä lukuunottamatta ite näperretty,

Hinnat suurimmaksi osaksi (tarkotuksella) näkkyy. En tiiä kui työlästä on terveelle tehä noita pompuloita, mutta mulle ne on mahottomia, niin tuostapa saan huippuetukkaasti tehtailtua rinksuja, sekä hopeanvärisestä, joko organzan kans juhlakoru, tai vahanauhalla arkikoru, tai vaihellaan tilantee mukkaa :) Virkitty symppis rintakukkka-raasu-hellyyttävä makso 50 snt. Miksi minä aina ihastunki niihi jotka on toisen mielestä pilalle menny?
Myyjä oli Leppoisa, ei liian tyrkky, mutta huomioi heti saapuvat asiakkaat. Eikä järkyttyny lapsilaumasta, joka ei ole maaliman hiljasin ja rauhallisen. Jotensakki tyynesti vaan totesi tyyliin että äänethä kuuluu elämää, ku koetettii vällillä vähä tystyst-hiljaa!! komentoa pistää kaksien autokärrien suuntaan :)
(Pakko oli kaivaa, löytyykö netistä ks. nimellä sivuja/kauppaa tms, ja tässä olkaapa hyvät otranjyvät : http://www.leilukki.net/index.php... En kyllä oo kyselly mainostusluppaa. Mutta ei kai sen luulis ainakaa haittaavan.)
Ilmanen pomppulinna, plus perusvärikkäitä (iiiiiso plussa) ilmapalloja lapsille ilmaiseksi. Ja nyt ne pallot jo on poksunu. Aika hiljasta oli markkinoilla, vaikka puolenpäivä aikaa oltii sielä, ja enne kolmea lähettii. Oliko ihmiset käyny ehkä aamusta, vai onko ihan uus juttu, eikä ole lunastanu paikkaasa vielä? ....
Sukkamyyjät myi mattoja ja sukkia, ja yllättäin ihastuin sukkiin. Made in Italy, ehkä vuojelta miekka ja kirves, etiketeistä päätellen. Kympillä neljät. Koot oli numeroina 9½, 10½ ja ihmettelin että nehän isoja on. Heppu käski sovittaa ku ovat kuulema pientä kokoa, ja horjahin, Älä kaaju älä kaaju, ja tuli "liian liki" kun haiskahti öhm, yskänlääkkeelle, aika voimallisesti. Jostain syystä, vaikka olin kiltisti valikoimassa neljiä sukkia, hempula lopulta lappasi kassiin seitsämän paria. Aika hauskoja, puuvillaa, ja päällinen vähä niinku tosi löysää pikeetä tms verkkoa. *Ja nyt harmittaa etten koukannu mukaan myös punasia. Koitin vaan pikasee löytää oikian kokosia, oikian määrän. -Missähä on seuraavat markkinat :D
Sorruin myös yhteen ihanuuteen, jonka ehkä nyt uskaltaa kaivella kuvattavaksi kun kakarat nukkuu. Se nimittäin saa oottaa jouluun, kun synttäritki just meni :) -Tämmöne nimittäi:

Käsittelemätöntä puuta, eli voi maalata mieleisekseen. Ja kun oikeen tarkkaan syynäsin, niin luulis tuon kestävänki vähäse aikaa. Olin haaveillu että ostan Pikkuakalle tälle kessää oman plaston rattorin, koska molemmat nykyset on Veetin, ja lopputuloksen tiiätteki. Tämä mokoma puinen versio kuitenki sulatti munt täysin.

Siinä on rattoria joka suunasta, ja kärriä kans. Yllättäen, jotain oranssia tms. Onapah iltapuhteita tässä, ettei mätänemään pääse. Oon tehny koruja esimes niin että peiteväreillä maalannu ja lakannu päälle. Sisäkäytössä varmaan toimis, mutta ulkona en tiiä? Ja kun tätä ei voi talven tullen pistä tiskikonneesee, ja muuttaa puhtaaksi sisäleluksi niinku muoviset lastot :D
Olikohan myyjillä oikeesti ollu ääääääärisurka myynti tms. Kun paikalle saapumalla, hinnat laski jo huimasti. Tietenki hinnat pistää vähärahasta empimää, mutta kunnioitus käsityötä kohtaan ei anna arrmoa tingata. Siitäkin huolimatta tämäki kulkupeli vaihto omistajjaa alkuperäsen 32 sijasta 25 äyriin. Jäin uuestaan ihasteleen niitä kaikkia erilaisia, ja emäntä vaan oli paikalla. Hän ei ollu syntyny asiakaspalveluun, ku puhuminen takelteli nii kovin. Mutta autasko ilmeisesti rattorintekijä.miekkonen haalantu paikalle, ja näki että mää oon taas siinä ni sano että anna sinä 25, ja vie rattori, ku mun on kevyempi kulettaa ne rahat, Niiiiin seki vielä ettei mulla ollukkaa kätteistä ku kakskymppiä ja hilut päälle ku kannatettii sitä korumyyyjää. Ni ojensi vaa massia, että rommauta sinne! Kyllä se passaa. Vaikka oisin sännänny pankin ryöstöön.
-Lissu
20.08.2010 - 05:07

Tätä mun piti sulle leuhottamani, Systeri hyvä! ;) -Mää en olisiko koskaan voinut kuvitellakkaan hankkivani lapselle tuollaista. Mutta. Kun meillä on tuo ropan verhouksen huolto jakkaantunu nii että Isä huolehtii lapsille kenkiä, ja äitikkä loput. Näin tuon takin roikkumassa, kirpulla, minun näkökulmasta suolaseen vajjaan seittemän egen hintaan. Ja jotenki se nappas. Nappas vaikken olis uskonu. Ja kun muistin että Isä on hankkinu Poikaselle ens kaueksi mustat tennarit ja takkia on koko 116, Poikasen ollessa noin 104, niin sehän oli lopulta ihan välttämätöin investointi.
Niin ja sitä paitsi, ens kauden takki puuttu, ja näillä näkymin munsta ei enää ompelijaa leivota :/ Niinpä ostin takin, ja Oijoijoijoi sitä riemua. En olis uskonu pojan niin ilahtuvan, äääääniki madaltu hati huomattavasti, ja jätkä oli samontein menossa mopolla motarille!! :D
Pst. Hyvä maku mun pennulla, ku keltanen villis vilkkuu alta, ja keltanen huivi kaulassa ;b
-Lissu
20.08.2010 - 04:47

Jostain syystä oon jo jonku matkaa haakuillut tuonsorttisesta veskasta. Tuo ei ehkä ole ihan täydellinen, toiveiden täyttymys, koska on tekonahkaa, eikä todennäkösesti jaksa kovin pitkään palvella. Noo, varoen, ja siitä ajasta nauttien.
Käytiin Kontissa, kun siellä oli sattumoisin joku hintaralli -hässäkkä, vai mikälieniminen halavennysmyynti olikaan. Harmi ettei se koskenu laukkuja, mutta ei mun silti tarvinnu tästä uuden karheasta väskystä pulittaa kuin kolme äyriä. Mulle tuli heti mielikuva, että joku sen raahannut jonakin erimaan tuliaisena mielissää Suomen maahan, ja jonnekki kaapin perille lojumaan, sieltä Konttiin. Ja Taas se on arvoisessaan asemassa :)
-Lissu
20.08.2010 - 03:51

Kerrattain kävin shoppaileen vakkaripaikassani, hakusessa oli silloin muistaakseni Veetin ens kevään välikausihaalari tms. kelvollinen syy humputella :D -Minä muistelen että oliko se just sillä reissulla se haalari, vai joku muu, että se löytyi. Se haalarihan se tais olla ku se oli ihan yhtä hintava kuin kuvan koputtimet, eli kaks äyriä. Vaikka ihan lievänlainen höperyys-kiintymys-suhde jalkineisiin vallitseekin, ole aivan vakavasti harkinnut hankkiutuvani eroon kaksista ruskeista pitkistä saappaista näitten ansiosta. Nämä on sopivan harakat, matalat ja rennot, vähä kruusatutki. Ja en tiiä mikä se oikia sana ois vielä. Mutta mulle ihan viiiiiimeisen päälle, kuin tehyt. Varretkin on löysän sorttiset, niin ei tartte murehtia sitä ikuisuuskysymystä, että kuin säälittävältä näyyttää nirunarukintut timmeiksi tarkoteuissa saappaissa.
Onhan takkuulla joka kulumasta. Sori, pohojaunohtu. Seon vaalia.
-Lissu
20.08.2010 - 03:02

Maanantaisella sairaalareissulla, hyödynsin parin tunnin velttoiluajan aikojen välillä, ja kipasin kierrätyskeskuksessa. Monen muun muassa mukkaan tarttu tämmöne pellavainen kolttu, eppäilen kovasti että se on liian pieni. Enkä ole uskaltanu sitä vielä kokkeilla. Mantallehan tuo soppii ku nakutettu, mutta minen taija olla ihan Mantan mitoissa.
Malli on niinku omista käpälistä lähteny, minä epäsymmetrian ystävä. Vanhahkö, käsintehty, ei lappuja. Vasemmalla alhaalla näkyy parhaiten nuo oranssit pienet raidat. En oikee tienny että onko ne vahingossa siihen tullu, vai tehty, mutta minusta nuo on mukava pikkuyksityiskohta. Hintaa koltulla oli taas hurrrjat 20 snt.
Hopeanväriset helmet on Systeri antanu lahjaksi, piiiiitkänä nauhana, ja vasta olleisiin häihin tein vihdoin niistä tuon korun, ja sormus-käsikoru-yhistelmän, sekä hiuksiin helmiä.
Vitsi, mun pitää koittaa tuolle Mantalle jotaki sopivaa rättiä, ennenku uskallan kriiseillä ja ottaa riskiä ettei ketovetju menekkää kiinni :D
-Lissu
15.08.2010 - 01:27

Oikean tassun keskimmäisessä sormessa palveli kunnioitettavan kymmenen vuoden uran Kalevala -tyyppinen sormus, joka harmikseni oli niin jo alapuolelta puhki kulunut että vaurioitu lattialle tippuessaan käyttökelvottomaksi.
Siispä tällä naisella oli erittäin hyvä syy, ja tarve hankkia tilalle uusi. Hassua kun semmosta pari senttiä leviää rinkulaa on kulettanut mukana pitkän aikaa, ni tuntuu niinku joku vaate puuttuis, kun sitä ei olekaan.
Tämän päivän vietimme Ranuan eläinpuistossa kakrujen ja Mamman kanssa. Ja vaikka niiin kovin kitkerältä se souvenirs -kyltti näyttääkin, paikassa kuin paikassa, niin sorruin/tarkoituksellisesti hakkeuvuin putjuukkiin josta voisin löytää rikkoutunneen sormuksen tilalle korvaavan. Kokeilin ensin sileää, leveää. Mutta ei tuntunu omalta, ja riiteli minusta puolipyöreitten palladiumvalkokultasten kans, jotka keikkuu vasurin nimettömässä. Myyjä ei tietenkää nähny sitä korujen kiistaa, hällä nimittäi itellä oli ohuen keltakultaisen puolipyöreän kyljessä samanmoinen sileä leveä :)
Sitten huomasin tuon kuvassa keikkuvan yksilön, ainoa laatuaan. Ja sain sen ängettyä sormeeni, vaikka helle olikin turvottanu tassuja reippaasti. Turvotuksen määrän tajusin vasta paluumatkalla, kun auton ilmastointi alko viilentää olotilaa, ja sormus pyörähellä väljemmin. Ei siinä, tykkään ettei rinkulat ahista, ja kihla- ja vihkisormuksetki on kokoa isommat mitä myyjä olis ehottanu. Tämä on astetta paksumpi kuin edeltäjänsä, joten jospa se nyt kulkis mukana vähintäänki seuraavat 15, ellei jopa 20 vuotta :D
Mää oon hassu korufriikki. Muita koruja on yllin kyllin reilusti. Mutta sormukset aina mukana. Paitsi viime joulusta lähtien, kun sain Miekkoselta lahjaksi Liisa Vitalin hopeisen Leppäkerttu -sormuksen (en oo muuten tuosta Leppäkerttu nimestä ihan satasen varma, mutta semmonen reikänen pallukka. Noin sentin halkaisijaltaan). Se ei toimi arkisormuksena. Mun käsitys arkisormuksesta, vissii vähä poikkes kultakaupan myyjien näkemyksistä. Kun oon muutaman kerran käyny kattelee, löytyskö sopivaa :) -Suht näyttävää, käyttö/arkisormusta. Joka vois olla aina mukana. Ja ne alko esittelee pelkkiä sileitä leveitä. Sanoin että saa siinä olla krumeluuria, kunhan on niin jämerä että kestää ronskimmanki menon. Toisin kuin Vitalin Pallukka. Se on sellainen että saa varoa ettei tartu mihinkää, avoin se sormus osa, ja liian pehmeää hopeaa minusta. Pettymys että ns. Design tehdään halpis-meiningillä. Eikä edes näy hinnassa.
Tuolla kateltiin Tirpalle somaa Etana -hopeasormusta, mutta sekin kaatu siihe avoimeen alaosaan, ja koot oli liian isoja. Hetken mietin, että josko juottaisin sen vain kiinni? (Sitä oon suunnitellu varovaisesti myös Vitalin Pallukalle) Etana olis ollu hauskan näköinen. Ja mua kyllä meinas huvittaa kun tätönen alko esitellä vaaleanpunaisia sydänsormuksia, pastellisävyisiä ihanuuksia yms. Varovaisesti vihjasin ettei tuo Nainen kovin rinsessa sorttia oo, että ei oikee passaa :D -Typy nimittäi edusti omavalintaisesti reissussa tän näkösenä:

Kuvaan hiipi toinenki Pikkutipunen, ja posettivat sitte yhessä. Oma piti jo noukkia pois että Tipusen vanhemmat saavat rauhassa vertailla, öhm, Rinsessaansa jääkarhuun :D
;) -Lissu
27.07.2010 - 19:11
Hauskan nimen mukulat anto nuille kivoille housuille. Ja sitähän ne on, pikkupöksyjen ja sortsien sekotus. Samantyyliset kuin Viivin tekemät: Jotain mukavaa Pikkupojalle :)
Henkan, kokoa 62cm, kirpparilta hurjaan 30 sentin hintaan, ja mennee 92 senttisellä Typyllä täysillä :)

Minun kaanis Typynen :D
-Lissu
21.07.2010 - 22:11
Täsä sitä nyt ollaan. Iki kuuna maailmassa en oo aikonu leuhottaa että valmistinpa tuossa kestovaipan tms :D -Ja kuinkas kävikään. Leikkelin aikoja sitten läjän pöksyn suojia, käytännöllisesti fleecestä, ettei tartte huolitella reunoja. Mutta enpähä saanu ees pul-kankaita niihin ommeltua ja tuolla ne vaan loju. Ja mulla omatunto kolokutti jokaikinen kerta ku vessan sekäjäteastiaa haalasin tyhjennettäväksi.
Mutta sittenpä ilmaantu reipas sukulaistäti Kerttu kuvioihin, ja otti leikatut fleecet ja yhen pul -mallin mukaan, ja pallautti tämmösen kasan ommeltuja suojia. Ja kaiken lisäksi mukana oli ihastuttavia Äppi pul-kuoseja. Minä naputtelin äkkiä näppärit paikoilleen ja testikierrokselle, mitä iho tykkää!

Kymmenen pisteen vihje: fleecepalat toimii mainiosti vanulappu/puhistuspyyhkeenä. Pesupussi vessan naulakkoon, ja käytetyt sinne. Kun pussi täyttyy niin kiinni ja pesuun. En tiiä onko jo vanha juttu, mutta ite olin ihan innoissani kun oivalsin moisen. -Puhistusaineet ei ees haise pahalle, ni viittii suoraan pesupussiin kerätä :)
-Lissu
21.07.2010 - 22:07
Saatiin tuparilahjaksi unikkoliina, joten piti pukia keittiö sitte kokonaan vihreään, ja mukavan raikkaalta se minikeittiössä tuntuuki. Lehtiverhot on oma tekele, ekaan yhteiseen kotiin makkariin. Ikkunalaualla kasvaa "köyhän muratti" eli bataatti. Se on ollu vesilasissa noin kolme viikkoa, ja metristä versoa pukkaa.
Seinällä oli sopivasti hylly jonne sai lisää vihreää :) En minä mikkää rehuhöpsö ole, en :)

-Lissu
21.07.2010 - 21:59
Tämmösen romuremonttisen hässäkän löysin edellisen asunnon roskakatoksesta, ja nappasin oitis mukaani. Yhdestä laatikosta puuttuu vedin, mutta eiköhän siihen joku löyvy, tai vaihtaa vaikka kaikki. Nykysessä kämpässä on yks tuommone puupaneeliseinä, niin siihenhän se oli kuin nakutettu.
Maljakot nostelin tuonne lapsilta turvaan, olivat edellisessä ikkunan välissä, ja sitä edellisessä asunnossa hyllyllä hääkuvien seassa.
Suunnitelmani olis saada joskus räpsittyä, ja otatettua? -Miten se sanotaan? Kuvat lapsista, jokkaisesta kolmesta tuonne ylärivviin, joku kiva kurkkauskuva. Sitte alarivviin yhteen kaikki kakrut, toiseen koko perhe, ja kolmanteen vanhemmat. Tai jotaki semmosta :)

19.07.2010 - 18:31
Ompelukset on jääneet vähiin, jotta yöunoset olis kipujen suhteen turvattu. Niinpä pittää turvautua jo olemassa olevaan, kun on lahjomisen aika.
.
Paita on Tuttan 80 froteinen takki, mahollisesti -70-80 luvulta. Valkoset nepit, ei näy kuvassa, mutta innoittivat kuitenki ompelemaan tuon ikuihanan ronsun tuohon helmaan. Lakki oli alunperin vaaleanpunanen, ja sellaisenaan aioin sen ensin antaakkin, mutta kattilävärjäys vei mennessään, ja lakkin sai monen muun ruman värisen ohella komiaa oranssinpunasta väriä. (muista muuten pestessä, en muistanu varottaa.)
Housut on ihan tämä vuosituhannen henkkamaukkaa, ja vakosamettia. Kaikki edellä mainitut poimin omilta vaihtarikutsuilta. Tuttinauhan näpersin omin pikku käpälin, ja siihen käytin vanhan henkselin soljen, pätkän uutta pyörökuminauhaa, ettei räpsähdä lasten käsittelyssä. Vanhasta tuttiketjusta tuttirenkaan. Ja sekalaisen lajitelman helmia puretuista/hajonneista koruista ja laatikoiden pohjilta. Ja molempiin päihin ehkä puolentoista sentin verran solmuja ja kiskoin ja kiskoin, eikä levenny ;)
Tuttejaki lankesin hankkimaan asuun sointuvina punasen kuvioisina, vaikken Nanten makua vielä tiennykkää, tutin suhteen. Mutta onnistunu valinta, kelpasi nuorelle Herralle vallan mainiosti.
Pakettiin kuului tieten myös perinteinen vauvakirja.
-Lissu
27.06.2010 - 23:25
Oi että ylpeänä esittelen pitkästä aikaa, omien kätten töitä :D
Paavon Karhu-takki on tehty, Isän takista, josta irrotettava fleecevuori jäi virkavappaalle ekan talven jälkeen. Irtovuori kuljeskeli tuolla kaapin perukoilla, ja kun huomasin etten oo tälle nuorimmaiselle lapsiparalle teheny yhtään ommaa ulkovaatetta, (oli tieten puutostaki) Niin tuli idea tästä. Minulle niiiiin rakkaasta karhu-aiheisesta takista.
Vuori on Viivin lahjottama pussilakana, josta korvaukseksi on tulossa joskus jotain ;D -Ja nepit Löytö-Palan viimeiset värilliset. Mentiin takki päällä hakeen keltasia neppejä, ja saatiin alennustaki ihan pyytämättä. Ja samaan hengenvettoon, ettei ihmiset nykysin halua värillisiä :)

Niin, ja tuossa vasemman reunimmaisessa kuvassa Pööppö esittellee tämmösen, Iskän mielestä patentoitavan systeemin jonka Mamma ideoi, että lapsukaiset tassut pysyy lämpinä, lapaset on aina messissä, eikä ne varsinkaan tipu pitkin kaupunkia. -Eräänlainen pussijuttu siis. Mutta en jaksa rakennekuvia alkaa väsäämään että olis helppo näyttää. Vuori on hihansuulta irrallaan, ja kun "tumppua" ei haluta käyttöön, vuori on edessä, mutta vuorta ylöspäin siirtämällä sieltä löytyy pitkä taite, joka on ommeltu sisäsauman puolelta osittain kiinni.
Päällepäin täysin huomaamaton ja kätevä. Aion viimeistellä systeemin laittamalla jäljellä olevilla keltaisilla nepeillä vuorin hihan sisäpuolelta kiinni miehustaan, ettei puuvillavuori tule riisuttaessa mukana :)
Takkaa helma on reilusti kaareva, kun huomattiin että usseimmiten kun poikaset hommailee ja kyykkii jossain, niin selkä pilkottaa. Aiemmin oon vähän pienemmän liepeen teheny, mutta piilotelllaan nyt pojan selekää kunnolla.
-Lissu, niin mielissään, niin mielissään!! :D
24.06.2010 - 23:24

Siinäpä niitä :D -Muutto lähestyy ja ressiä pukkas että mitäs nyt kun ei mahu säilyttelee leveitä tuplarattaita ja kaikkia muita vankkureita. Kiepsahettii sitte kiekkariin, ja kuin tilauksesta siellä oli Emman peräkkäin istuttavat tuplat. Elämää nähneet toki, mutta kaikin puolin ehjät, hintaa 2 egeä :) Ja meni vielä uskomattoman pieneen tilaan kasassa.
-Pietalle löyty nauhalenkkarien tilalle eccon tarralenkkarit pihahommiin, kuvassa vasemmalla. Todella hyväkuntoset, ei oo tainnu edellinen omistaja paljoa ehtiä näillä käppäileen. Ei oo niin vaalianpunaset ku kuvassa näyttää. Mutta kelvot pihakengät.Tulevia juhlia ajatellen jemmattiin (varalle) limet paljettiskantaalit. Osa paljeteista oli irtoillut, mutta muuten hyvät, ja tarrat ihan erinomaiset, niin Mamma taitaa ommella muutaman paljetin lisää, jos näistä juhlakengät tullee ;D Kengillä oli hintaa 20 snt/kpl. -Käytii yks päivä kaupoissa kattelee juhlakenkiä, mutta ei koossa 25/26 ollu muuta ku sitä yhtä tiettyä inhokkiväriä, ja vielä muutenki rumia.. Kun nro alko olla 30 oli jo ihan hienojaki tarjolla.
Peltipurkit, joku oli maalannu mun puolesta, Kiitos! -Ei tarttenu ite alkaa maalaileen :D -Lasten tavaroille nuo arvelin laittaa. Kun niillä alkaa olla omia juttuja, joihin muut ei saa koskea, ja muutenki kiva että tietää missä mikäki roju on.
Ja mikä parasta, jättipakillinen duploja, kokonaisella eurolla :DDD Tässä kohtaa hymyilytti jo muksujaki leviästi. Ja istuivat niin sievässä rivissä ettei oo melekee mahollista kun iltapalan jälkeen avattiin pakki, ja tyhjensin sen tiskikoneeseen esitellen joka tavaran, ja kuoro tietenki toisti perässä. -Perusleeko, kissa, pupu, asuntovaunu, auto, peräkärry ym ym.. Joskus meikäläistäki onnistaa :) -Vasta löysin kiekkarista lego kehdon, ja veturin osia, sekä Tikrun legoversion.

Ja Paaperolle santaalit. Merkki ei sanonu mittää, mutta kunto erinomainen, ei juuri käytetty, tai ainakaa kävelty. Nämäki kenkulit kustansi 20 snt, ja tulivat niin tarpeeseen niin tarpeeseen että. Pinnillä kans kengät oli enempi ku tillauksessa kun nauhojen kans touhuaminen oli yhtä saikkaamista.
Nyt minä voin siivota omaa kaappia, ja kaikki ne Paavolle liian isot "varasandaalit" pistää kiertoon..
Oijoi, paljon muuta ihanaa on ehtinyt kertyä tän minun osalta pitkän hiljaisuuden aikana, mutta esittelen niitä kunhan ehdin :)
Mukavaa Juhannusta!
-Lissu
10.05.2010 - 22:19

Sortsit, esittelen puolivalmista. Ystävä anto sulosia kankaita että tee nuista ku jaksat, ja tästä kankaasta oli toiveena mekkonen, jossa olis napitettavat olkaimet. Rimpsutin oli sitte minun mieliteko, koska sain olla hiukan omavaltainen. Yläosaan ja olkaimiin, laitoin pelkän tukikankaan enkä alavaraa lainkaan. Saumuroin ja käänsin reunat, tein napinlävet ja annoin nappipussin keltasia nappeja mukkaan että ompeleha pitkä rivi nappeja koko olat täyteen. Vielä en oo nähny lopullista muotoa. SIksi olka vilkuttaa avoimena että sen huomaa :)

Tämä löytyi taas Naapurin rouvan roudaamasta kahesta äitiyspakkauksellisesta vanhaa vaatetta, ja ehkä värjään sen oranssiksi. Vaikka kelpais se nuinkin. Luonnollisesti kyseessä on uikkari, mutta nuin vaalean keltasena näyttää nakupelleltä. Edellinen Pinnin uikkari on valkovihreäraidallinen, ja kulahtaneena aika läpinäkyvä.
-Lissu
10.05.2010 - 21:40
Virkitty hattu, (ihan pakko sanua iillä, joku joskus puhu virkkimisestä ja se on jääny niin elämään) löytyi kirpulta. Hintaa oli senverran että tovin tuumailin minkälaisia mekkosia naisella on kesää odottamassa, mutta kun muistin ne punatet kopukat niin päätin ottaa, ja soma on ku mikä. Säästynpähä yheltä hellehatun ompelulta, kun sei nyt näytä olevan niin yksinkertasta. Lanka on aika kiiltävää, ja raskasta, en oikeen osaa sanoa mitä, ehkä tekokuitua tai sitten ei. Se kiilto ehkä epäilytti eniten, mutta ei se tuossa niin näy.


Mahtavia nää meidän kuvausateljeet :p
Akalle löytyi myös kevään kadoksissa ollut takkikangas, samalta reissulta, edullisesti kaks verhoa 4 egeä. Ja kun kaivoin kankaan kassista, Nainen luki ajatuksia ja sano: -Mun takkikangat! -Kun sais sen vaan tehtyä :) Nuorimmaisellekki on hienot suunnitelmat jo olemassa. Eikö se oo jo ainaki puoliksi tehty ku on matskut ja suunnitelmat!?!
Kukat on noin 25 cm korkeita, ja 10cm leveitä. Paksua puuvillaa, hyväkuntosta. Toisen aattelin yrittää säilö verhoksi, ja toisesta ehkä paneelin, jos sais niin nuukasti tehtyä. Tämä oli semmonen, tuossa se on!! Olin just väsänny Naiselle punasesta roteesta pipan. Pitäs neki muute esitellä.
-Lissu
09.05.2010 - 10:43
Virtuaalisesti suutki makiaksi silimänkarkin lisäksi. Poikanen täytti neljä vee, ja jälleen toiveena oli rattoria, toinen toteutus on tällainen, ekan Viiveroinen jo näkikin:

Ammattilaiset silimät kii, mää vasta harjottelen ;) Sisällä vadelmista ja hyytelösokerista keitetty hillo, ihan pieneksi pilkottua persikkaa, ja tuota päälläkin olevaa go greenin vispiä. Kostutus limelimulla. Meijän perheessä ku on kaks maidotonta evästäjää. Tuo go green on kyllä vaihtoehdoista maultaan paras, jos ei tiedä, ei edes huomaa makueroa, kun maustaa vaniljasokerilla ja tomusokerilla. Koristelussa oli Sankari apuna, ruohikkoa ja renkaita yms väsäämässä.
Mulla olis senään löytöjä esiteltävänä, kun saisin kuvattua, tekeleitä ei oo. Kun vielä tarttee toipua kahen viikon sairaalakeikasta, uusista lääkkeistä, ja ennen kaikkea unettomuuesta.
-Lissu
01.04.2010 - 15:08

Kaunis eikö totta. Hyvä lisä ruokalautasten valikoimaan. Tarttu mukaan kiekkarista.
-Lissu
28.03.2010 - 20:28
   
Noian mekkonen oli entisessä elämässä verho, alushame kuoriutu omasta vanhasta, viitta pitsikankaasta, hattu kolmen litran sankosta, vanusta ja collarista.
Kissan asusteet huristeltiin Mummelin kangasvaraston ylijäämä collareista. Masu on vanha pellavaliina.
Pupunen on ihan uuden uutukaista ontelotrikoota.
Näillä vermeillä on käyttöä sittenki ku suklaamunat on syöty, ja rairuoho kuihtunu..
-Lissu
26.03.2010 - 16:07
Tadaa! -Tässä nämä kaunokaiset:

Voitte hyvin kuvitella Pikkuakan riemun, kun postipaketin avattuaan sai kynsiinsä nämä kopukat. Ja on nämä kyllä äitinki mielestä aika namuset. (Ainaki nyt näyttää että hyvin pystyy Akka käveleen näillä.)

-Lissu
25.03.2010 - 18:34

tällainen nimittäin odotteli Villainen -blogissa. Kiiiitos :D Minä en kyllä oikein tiedä kelle antaisin, paitsi tietenkin Villaiselle takaisin. Siellä vierailen päivittäin tarkastuksella. Toinen mielettömän kaunis, jonka vasta löysin edellä mainitun blogin linkkilistasta on Hippu. Mutta sinnekki tunnustus matkasi jo. Kolmas on Viivin. Ja koska ehdin tätä ensin jakelemaan, voin antaa tämän sinne ;-) -Systeri saa jatkaa..
-Lissu
24.03.2010 - 19:29

Kaulalla roikkuu kiekkarista löytyneet helemet. Paaperon ensimmäinen oma koru.
-Lissu (turhamaisuuden huipentuma(KO?))
23.03.2010 - 20:38
tuumat Akka ku nämä tille kiekkalitta haalatin:

Nämä santraalit löyty, hurjaan 20 sntin hintaan. Lienevät vanhat, mutta ikäisekseen hyväkuntoiset.

Akalle on tulollaan myös toiset kesäkenkulit. Ennen näitä bongasin täydelliset "punatet kopukat", niinku Matami määritteli toiveiden jalkineet. Ja pistin ne tilluukseen. Karkkia siis luvassa ;b
-Lissu
18.03.2010 - 20:56

Vihdoin sain aikaan naputella taulukoukkuja veskin seinälle. Vuokralaisena ei oikeen kehtaa roppailla seinään mitään kovin hervottomia naulakoita. Näistä jää vain pienenpienet jäljet. Ja näin ollen osa koruista on helpommin käytettävissä.. Keittiön seinällä on poronsarvi korunaulakkona, plus Matamilla oma laatikko :D

Deko ystävällismielisesti lahjoi nuilla mustilla sisustustarroilla, mainoskirjelmän välissä. -Jotenki tuo musta on tuntunu hyvältä väriltä sisustuksesaki. Mökkiinki sitä tullee aika paljon, esmes pukuhuoneen, pesuhuoneen ja saunan lattiakaakelit on mustia.

-Lissu
15.03.2010 - 17:54

Välillä tämmöstä syötävääki karkkia. Persiljaa koetan pittää hengissä, kunnes siitä on enin hyöty irti. Pähkänäsekotus oli todella halpaa, euron kilo. Nyt jo harmittaa etten hamstrannu. Meillä ei kyllä oo särkijää, mutta sujuvastihan nuo antautuivat ku vasaralla naputteli leikkuulauan päällä. Ja penskat iha mielissää.
-Lissu
14.03.2010 - 14:03

Viime vkloppuisen kirppisreissun parasta antia. -Hahaa, nyt mun ei tartte ostaa Halpahallista vähiten rumaa, vaan mulla on komia tarjotin. (Suklaiset pannacotat viilentelee partsin pöydällä. Piti nostella sivuun että näkkyy tuo kommeus.)

Samalla reissulla löyty Ottobresta velourpala puoleen hintaan. (Oli muuten -50% vasta kohtuullinen metrihinta). Siitä tuli ristillinen tasajako Systerin kans, palanen oottelee! -Tässä mun ossuus. Mekkoloista suunnittelin mutta pitihän mun sitteki testata Ottobren laskoslegginssin kaavaa. Vai mikähän sen nimi nyt oli. Malli kuitenki sieltä, ja mausteeksi vielä varistelin noita metallisia nappeja joka laskoksen päälle.

-Lissu
05.03.2010 - 13:36

Kirpulta, 60 puuvillaa, 10 karitsanvillaa, 30 polyamidia. Mietin onko tätä käytetty lainkaan kun näytti niin hyvälle, mutta hihansuiden alareuna paljastaa että on. Merkki Global girl, näytti olevan stockan. Takana vyötäröllä nauhat sitomista varten, etureunassa samasta kankaasta kanttaukset, ja kaks nappia.
Lisäksi löyty Veetille ens talveksi haalari, paita ja mulle yks toinen paita.
-Lissu
05.03.2010 - 13:24

Oikeanpuoleiset Lintu -housut puuvillaa, Poikaselle. Vyötäröllä ja lahkeensuissa kuminauhat.
Ruskeat pellavahousut Poikaselle, omista housuista. Omat oli alunperin tavalliset housut, sittemmin ne palvelivat mammahousuina madalletulla vyötäröllä ja resorimasutuubilla varustettuna. Mahan jälkeen resori veks, ja tavalliseen käyttöön. Nyt kun lahkeensuut oli jo ihan risat, koitti housujen neljäs elämä. Housuissa on hyodynnetty sivusaumat, ja valetaskut edessä. Lahkeensuissa on kuminauhat ja sivuissa kangasnauhat, jotka toimii noinkin, mutta ne voi myös kietaista lahkeen ympäri, kaventamaan lahkeensuuta. Vyötäröllä kuminauha, ja kangasnauha ja sirkat.
Lahkeensuista tuli vielä tuo ylempi hamonen Typykälle. Sisäsaumat auki ja yhteen, sivusaumojen valmiit tikkaukset hyödynnettiin keskelle eteen. Leikkasin lahkeiden nauhakujien loputkin alareunat auki, ja saavat rispaantua lisää seuraavissa pesuissa. Kuminauha vyötärölle ja menoksi. Vielä kangasnauhan lopuista rusetti sivulle helmaan.
Froteepaita on alunperin Vaarin kalsaripaita, josta oon tehny itelle paian. Nyt se on tuntunu liian lyhyeltä, joten siitä tuli hyvä kaveri Lintu -housuille.
Ruskeaturkoosi kukkahamonen on trikoota. Pala jäi kun korjasin omaa tunikaa, johon oli ilmestynyt reikiä. Reikiintynyt keskiosa pois, ja yläosa ja helma yhteen paidaksi. Ja jämästä Tirpalle tämä hamonen.

-Lissu
05.03.2010 - 13:20

Liina, neula ja lankaa:

Mietin tarttisko tuo vielä tärkkiä, ja muuta koristetta.

-Lissu
05.03.2010 - 13:12

Nukkevauvan nimittäin. Kiekkarista löyty kiva setti muoviastioita, ja ne tuli todella tarpeeseen. Penskat järjestää tuon tuostaki juhlia, ja kutsuu kaikki mussuttamaan leekokakkua, ja millon mitäki. Nyt plaston pienet muoviautot toimitti leivosten virkaa.
-Lissu
03.03.2010 - 23:35
vaan ei oikee löyvy mitään mikä iskis satasella. Enkä ehkä koskaan innostu aiheesta niin että saisin väkerrettyä jotain ihan itse.
-Lissu
27.02.2010 - 15:59

Poikaselle oli hakusessa haalari ja farkut. Löytyivät, enkä pistä pahakseni nuita kenkiäkään. Juuri kun vanahat talavikengät kuoli alta pois. Nuo kaunokaiset kaipaavat kyllä putsausta ja suojausta, mutta suutaria ne ei näillä näkymin tartte. Myyjän mielestä ne tais olla kyllä kaikkea muuta ku kaunokaiset, hintaa oli kokonainen euro :D
Tuo haalari oli kans löytö, kosteuden pitävä välikausisellainen kaks äyriä. Enkä löytäny mitään vikaa. Viereisessä pöydässä vastaava 20 ja vähän matkan päässä 45e. Ja taas reissun surkuhupaisinta antia, osu näkökenttään ku Poikaselle housuja bongailin. Nimittäin poikien housut, likaset ja tahraset, polovipussit ja kaikki, hintana jotaki suolasta ja huomautus UUDET!
-Lissu, hyvin tyytyväisenä uusiin jalkineisiin.
18.02.2010 - 15:04

Löytyi tännään kiekkarista. Kärsä on reppanalla haavottunu, vaan korjataan :)
-Lissu
16.02.2010 - 19:23

Kesähepene ruusukkeen kera. Kangaskukkanen on helmarimpsukangasta, siinä on neula rintarossina pitämistä varten, ja nauha hiuksia varten.


Keltanen kangas on paksua trikoota, helemarimpsu tosi ohutta puuvillakangasta. Kädentiet ja pääntie on saksittu yhen kankaan hulpiosta. Helma on niinku kuvasta näkkyy takkaa pitempi ja kaareva, eestä vastaavasti lyhyempi ja ylöspäin kaareva.
-------------------------------------------------------------------------------------------

Tämmönen toinen paita, tämäki on jämäpala ku itelle oon teheny topin. Ja samaa kaareva helma -kikkailua ku edellisessäki. Tässä myös hihansuut kaarevat.
-------------------------------------------------------------------------------------------------

Ja viimesenä, Pökölle vähän pieni, kaksvuotislahajaksi matkalla oleva paita. Samat systeemit ku edellisissäki :)


Tämä ruskia Kitu lähtee kaulakoruna paian matkaan.
-Lissu
15.02.2010 - 23:50

Muistin yhtäkkiä että tämmöset makkoilee tuola kaapin perillä. Purin ja pesin kehykset, ja ripustelin matamin seinälle. Soppii sinne romuremonttisee meininkii.
-Lissu
14.02.2010 - 01:09
Täsä viimein esittelen nämä, alunperin aloin tekemään synttärilahajaksi miesten paitaa:

Enkä tietenkää raaaskinu loppuja heittää menemään, jämistä tuli 80cm joutilas pikkupaita:

Ja kangasvarastojen tuhoamisrojektina joutilas 86cm lyhythianen paita:

-Lissu
10.02.2010 - 19:12

Hiusrenksuja. Niitä kulluu tässä tallouvessa.

Puusydämiä nahkanauhassa, kiekkarista. Oli ensin aikomus tehä tästäki renksuja..

Käsikoru, oikeesti kaulakoru mutta se vaan nyt oli Akan mielestä kätteen sopivampi. Kiekkarista tämäki. Muutettiin vaan nauha joustavaan korusiimaan. (Muistin tännään jopa hiastaa sinooperin kohalla :D)
-Lissu
09.02.2010 - 19:48
Ei kyllä ollu ihan semmonen ajatus, että sama kuosi vilkkuu joka kakrulla. Kävi vaan semmonen pikkutuuri, kun tilasin puoli metriä kangasta Veetin paitaa varten, ja yhtä pipaa ajatellen, että sitä heilahtiki pakan loppu eli 80cm. Pitihän se sitte hyödyntää melkeen kokonaan. Pikkupala froteeta jäi vielä ootteleen pipotehtailua.

Paita, perussettiä; oransseilla pitkillä resoreilla.

-Mullapa on uuet autokalsarit!

Ja yks pipaki jo oottelee kesäkelejä.
-Lissu
06.02.2010 - 11:44
Käytiin Pikkunaisen kans eilen humputtelleen. Uimasa, syömäsä ja vähä kaupoissa kurkkiin. Keskustasta ei löyvetty ennää "kolukauppaa". Joku rihkamapaikka on ollu siinä, jota muistelin. Harmi ku ei ollu ennää, ja Nainen olis tarttenu kätikolun. Kotia palatessa kiepsahettii kiekkarin kautta, ja löyvettii hyvvää matskua vaikka kui monneen koruun. Tarttis vielä korusiimaa, sitä venyvää sorttia. Harmi ku ohitettii sinooperi juoksujalkaa..

Täsä on äitin korusta korjattu versio. (siinä oli just kolme tuommosta väkästä puhki kulunu, ja ne poistamalla se oli Pietalle just sopiva) Alla aiemmin mainostamani kiekkarilöydökset, toivon mukaan hivenen parempi laatusena kuvana. Yritys hyvä kymmenen, vaan amatööri asialla, amatöörivehkeillä ;D

Lempiasu ja uut kätikolu. Hauskaa, ku osaa jo sanua että mitä haluaa :D
-Lissu
03.02.2010 - 19:26

Vauvalahjaksi Typykälle. Mekkonen, kirjekuoripääntiellä. Käännettävät hihastimet, että mahollisesti palvelee vielä paitana, ku mitta ei riitä mekoksi. Sukkikset HH:sta.
-Lissu
29.01.2010 - 18:29
-Se rontti. -Tuleepaha joskus tallennettua jäläkikasvun edesottamuksia. Tässä kuitenki kuvasatoa viime päivien Silimän karkeista:

Saalis kiekkarista, reilu metrin pätkä keltasta virkattua pitsia, ja tumman puunväriset helemet.

80x80 kokonen taulu, mökille menossa. Ripustettii väliaikaismajotuksee omaan makkariin.

Rihkamainen sormus, josta sain jopa kehuja, -Onpa sulla kaunis vihkisormus! -Minä vähä nolona, kiitos, itseasiassa tämä ei ole vihkisormus, mutta tykkään kyllä (alakuperänen tarttis vähä korjausta)
-Lissu
29.01.2010 - 18:18
Mahottomasti on kertyny kaikkia kaunista; sormuksista pitseihin.. Vaan kamera on karannu (kadonnu), karannu (kadonnu). Raportoippa siinä sitte.
-Lissu
24.01.2010 - 21:09

Isälle, huomaa tuo symppis velourikolttu. Liekkö kelpaa, vielä en tiiä ku meni pessuun.. ;)

Lapsille, Pieta omi tuon bodin, ehkä siitä pittää pätkästä helema poikki..

Mammalle vähä riepuja,

Ja tämä suloinen yksilö. Hetkeäkään empimättä päätin investoida tämän, ja kassalla se oliki puoleen hintaan!! -Kerranki minuaki onni monotti lujjaa :D
-Lissu
21.01.2010 - 20:08

Pistetää sitte vaakassa, kerran ei muuten halua essiintyä tämä kolttu. Tämä on siis Paaperoisen, ja viimein viimeistelty ja valamis.

Tämä yksilö on sitte iha harrastuksen vuoksi valamistettu. Oranssia vakosamettiä, entistä päiväpeittoa sekä kirppiskangaspläjäyksestä poimittu kuvio koristuksena. Kooltaan liivi on 80cm. Jos kiinnostaa, voit kysyä tarkempaa tietua laittamalla kommenttia (s-posti sille varattuun paikkaan, ei näy muille kuin blogin pitäjille) Ja vastaan sähköpostilla.
-Lissu
19.01.2010 - 15:19

Kankaan pingottamista teipillä, kohistuslankojen näpräystä, värin ja pastan sekottelua ja paljon muuta pientä piiperrystä. Sitten painamaan, viime keväisellä Käpy seulalla, jossa on eri kokosia männyn käpyjä.

Ja painamisurakka on valmis....
Pieni hetki ja saatte nähä lopullisen tuotoksen :)
-Lissu
19.01.2010 - 15:15

Kokeilu akryyleilla vanhan kouluaikasen räpöstelyn päälle. Ja kun Pikkuakalle ei voinu akryyleja antaa, niin päästin kakrun irti kylppäriin peitevärien kans..

11.01.2010 - 13:59
Löytöjä, lautaset kiekkarista ja sokerikko pelastusarmeijan kirpparilta:

Naapurilta saatu, elämää nähnyt neulemekko:

Jossa on kaulus ihan risa, ei kannata korjata joten sakset esiin ja tadaa;

Pikkunainen sai hameen ja säärystimet (hihoista).. Vähän saumurihuolittelua ja kuminauha vyötärölle.
Viimeisenä vauvalahjapaita, mustakausi puskee päälle ja se tulee näkymään:

Onpa himmeän harmaita kuvia, vai ruutuko se oikkuilee. Paian alla näkkyy päiväpeittö, jolla on neljäs elämä menossa, tällä kertaa mustana. Paiassa yllättäen melkein vaaleanpunaiset, pikkuriikkisen lohenpunaiseen kallistuvat resorit, ja toisella olalla neppi, jotta pukeminen ei olisi kovin tuskallista.
-Hyvää alkanutta vuotta kaikille, jospa tänne joku löytää pitkästä hiljaisesta hetkestä huolimatta.
-Lissu
|
Kiitos kun kävit, jätäthän jäljen :)
" Kirpputoreilla kiertely on lempipuuhiamme. Kun tekee löydön, tuntuu melkein kuin olisi osunut aarrekätkölle. Löytö voi olla hyvä sellaisenaan tai sen voi korjata, pestä, maalata, purkaa osiin tai jalostaa - ihan miten vain.
Kaikkein hauskinta on oikeastaan silloin, kun onnistuu käyttämään luovasti hyväksi sellaista, mitä on kotona ennestään. Luonto säästyy, koska mitään ei heitetä pois, ja samalla säästyy myös rahaa, kun ei tarvitse ostaa uutta. Mikä sen parempaa? "
-
|